Olen tosiasiassa päässyt kevään aikana tuollaisen kynnyksen yli. Kyse on Rompun tokosta. Olemme olleet tokokokeessa ennen tätä kevättä viimeksi kolme vuotta sitten, jolloin siirryimme voittajaluokkaan. Treenailimme hieman vanhojen sääntöjen mukaan voittajan liikkeitä ennen ylppäreitäni, pääsykokeitani, asepalvelustani, muuttoani, tekosyitäni ja niin edelleen. Satunnaisesti otin tokotreenejä ja ne lähinnä ahdistivat, kun tuntui että on niin paljon asioita joita treenata.Pmmp yhtyettä lainatakseni: "Mä mietin usein missä sen teen, valitsen junan taikka lentokoneen".
Kuitenkin huhtikuussa yhtenä päivänä suutui itselleni. Muistan ajatelleeni: "perkele oonhan mä ennenkin koiria kouluttanut, miksen mä tässä onnistuisi". Päätin aloittaa tokoilun Rompun kanssa uudestaan, aivan uudella intensiteetillä.
Mielestäni kaikkeen harjoitteluun päätee muutama yksinkertainen ajatusmalli, jolla pystyy pitämään mielen avoimena ja motivoituneena jopa vastoinkäymisistä huolimatta.
Kysy asioita itseäsi viisaammilta, myönnä keskeneräisyytesi.Et voi tulla parhaaksi, ellet kysy parhailta neuvoa. Sanotaan myös ettei kysyvä tieltä eksy. Ajattelutapa etten kehtaa kysyä - mitä se sitten ajattelee, ei johda mihinkään. Mieti itsesi tilanteeseen, jossa kokemattomampi kysyy itseltäsi neuvoa, vastaisit varmaan mielelläsi. Pitää muistaa, että jokainen on aloittanut joskus jostain. Älä jätä ilmoittautumatta valmennukseen tai koulutuspäivään tai edes kokeeseen ajatellen etten ole tarpeeksi hyvä. Kaikki voivat aina kehittyä. Me haimme ja pääsimme Rompun kanssa seuramme tokon joukkue-SM-kisoihin tähtäävään valmennusryhmään.
Aseta ylimalkaisia tavoitteita.
Kun asettaa tavoitteet korkealle, niitä joutuu oikeasti tavoittelemaan. Joku sanoi joskus, että hyvä tavoite on sellainen, ettet voi sanoa sitä ilman että muut nauravat sille. Muistan itse joskus haaveilleeni pikkutyttönä tulevani Cesar Millanin kaltaiseksi kuuluisaksi koiraguruksi tai kouluttavani jostakin koirasta triplavalion. Toisaalta uskon, että hyvä tavoite on silti realistinen saavuttaa. Tällä hetkellä välitavoitteena Rompun kanssa VOI1-tulos tälle vuodelle ja päätavoitteena tokon varjovalio. Mutta pahinta on silti asettaa tavoitteet liian alas, se on suorastaan itsensä alentamista, vaikka sanotaan ettei pessimisti pety. Tosiasiassa pessimistit harvoin ovat voittajia.
Kyseenalaista aikaisempia tapoja, tee uusia.
Tähän kohtaan useimmat kosahtavat. Kun pitäisi järjestää aikaa treeneille, tulee muut arjen velvollisuudet ja houkutukset tielle. Työt, opiskelut, kotityöt, ystävyyssuhteet, viime yön nukutut tunnit, päivän sää. Itse järjestin itselleni treenikamat autoon parkkikselle, jossa ne on aina mukana ja helppo hakea lenkin jälkeen ilman että joutuu palaamaan sisälle. Lisäksi uusista päätöksistä on pidettävä kiinni lipsumatta kunnes niistä tulee tapoja.
Tärkeimpänä kaikista: usko itseesi ja anna kaikkesi.
Jos et itse usko itseesi - ei kukaan muu tee sitä puolestasi on mielestäni hyvin sanottu. Tässä tärkein vakuutettava on koira, sen jälkeen valmentaja ja lopulta tuomari. "Minä pystyn tähän" on tärkeimpiä tunteita elämässä. Ja kun kerta johonkin ryhtyy, miksei tekisi sitä täysillä? Miksi kävellä jos voi juosta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti