"Kävelin Rompun kanssa tavanomaista aamulenkkiämme itäisessä Helsingissä keskellä tiheästi asuttua aluetta. Meitä vastaan tulee kävelytiellä nainen hymy kasvoillaan ja kaksi pientä koiraa vapaana. Pyydän flexissä ulkoilevan Rompun sivulleni. Vastaantulija ei tee elettäkään kutsuakseen koiriaan luokseen, vaan päästää ne vallattomasti tulemaan minun jalkoihin pyörimään ja haistelemaan Romppua. Tässä vaiheessa minun oli pakko todeta naiselle, ettei hän voi tuolla tavalla päästää koiriaan vieraiden luokse. Jatkan matkaani kuulokkeet edelleen korvissani jäämättä kuuntelemaan olisiko hän vastannut mitään."Hyviin tapoihin kuuluu kysyä, josko koirat voisivat tutustua. Oletusarvoisesti kaikki koirat eivät ole kaikkien kavereita. Se on jo ihan turvallisuusriski, sillä jos olisin ollut jonkun muun kuin Rompun kanssa liikenteessä, olisi tämäkin koira kävellyt nätisti vierelläni, mutta pikkukoirien tullessa luokse, olisivat ne saattaneet olla kohta tiskirättejä. Sitten tulee näitä iltalehden otsikoita "saksanpaimenkoira raateli perheen rakkaan lemmikin".
"Olen juoksulenkillä Rompun kanssa. Juoksen kuunnellen musiikkia ja Romppu juoksee tasaisesti joko vierelläni tai edellä. Näen jo kaukaa, kuinka kaksi naista koirineen on valloittanut koko pururadan leveyden pitämällä siinä omaa juoru-ja koirienleikkimispiiriä. Naiset näyttävät huomaavan tilanteen ja hilaavat hieman sivuun koiriaan. Kuitenkin juuri kun olemme heidän kohdallaan, päästä toinen sankarittarista huskynsa Rompun perseeseen kiinni, aivan kuin olisin liittymässä heidän piiriinsä."Oletusarvoisesti kun olen kävelyllä koirani kanssa, olen todellakin kävelyllä koirani kanssa. Minua ei kiinnosta jutustella tuntemattomien koirankusettajien kanssa, sillä lenkkeily on minulle arjen omaa aikaa, jolloin saan rauhassa vajota omiin ajatuksiin ja nauttia hapekkaasta ilmasta. Koirapuistot ovat edelläni mainittua tarkoitusta varten, ja sillä kierränkin ne kaukaa.
"Toistuvasti ulkoillessani Rompun kanssa vastaan meitä tulee koiria; isoja ja pieniä. Satunnaisesti käy niin, että kun vastaantuleva koira näyttää kauempana kulkevan ihan kelvollisesti omistajansa vierellä. Kun olemme kohdakkain, syöksähtää koira meitä kohti joko räyhäten tai muuten vaan haistelutuokion toivossa. Toisinaan omistajat sinkoavat itsekin hihnan perässä yllättävän liikkeen voimasta."Kammoksun ihmisiä, joiden koira ei ole hallinassa edes fyysisellä tasolla. Armeijassa koira rinnastetaan aseeseen. Kun mietitään kuinka moni haluaisi kulkea ladattu ase taskussa, ihmettelen miten ihmiset jaksavat lenkkeillä päivästä toiseen koiriensa kanssa, jotka eivät ole yhtään hallinnassa. Joillekin ihmisille se tuntuu olevan jopa ylpeyden aihe. "Tämä on niin ärhäkkä", totesi eräs muori huutavasta chihuahuastaan. Näissä tilanteissa mieleeni tulvii vain sana munanjatke, ja toivon että voisin nielasta suuhun nousevan oksennuksen.
"Yhdellä vakiolenkeistäni näen usein naisen, joka mitä ilmeisemmin yrittää kouluttaa skyenterrieriltään räyhäämisongelmaa pois. Naisen tapa reagoida koiransa huomioon toisesta koirasta ennen kuin edes räymääminen alkaa on pysähtyä, kyyristyä koiransa ylle kohti vastaantulevaa koiraa, pitää hihna tiukalla ja tuijottaa vastaantulijoita. Samalla hän höpisee koiralleen koko ajan "Hyvä hienosti, ollaan ihan nätisti"."Olisi mielestä typerää kirjoittaa koirien huonoista ohitustavoista lenkillä tarjoamatta ratkaisua. Paras tapa reagoida muihin koiriin omistajana on se, miten toivot koirasi tekevän. Jos haluat koirasi ignooravan muut koirat, tee itsekin niin. Jos koirasi vetää lenkeillä, karsi ensin se tapa. Kireä hihna saa koiran paljon helpommin räyhäämään. Lisäksi käytä flexiä vain koiralla, joka osaa tavallisessa hihnassa kävellä nätisti tilanteessa kuin tilanteessa ja, joka tulee tarvittaessa vierellesi.
Jos taas ongelma on jo päässyt syntymään pitää siihen reagoida mahdollisimman nopeasti. Mitä pidempään ongelma on jatkunut, sitä vaikeampi sitä on kouluttaa pois. Kun koirasi aloittaa epätoivottuun käytökseen valmistaumisen (tuijottaa korvattomana vastaantulijaa, nostaa hännän ja ryhdin, alkaa kiskoa hihnassa) pitää jo siihen reagoida. Itse uskon, että ns. kerrasta perille toimii paremmin kuin jatkuva hokeminen. Pysäytä koirasi toiminta ennen kuin se kerkeää kerätä kierroksia, ja kehu koiraa kun se herpaa huomionsa sinuun. Toista tarvittaessa. Toiminnan pysäyttämisellä tarkoitan käskyä, pakotetta tai muuta vastaavaa koiran vain yllättävää asiaa.
Jos koiraa ei saada keskeyttämään toimintaansa, pitää harjoittelu aloittaa sellaisesta ärsykkeestä, josta saa koiran vielä hallintaan (vieras koira tarpeeksi kaukana, selin yms). Jälleen helposta vaikeaan.
Aikuisia koiria en palkitse yleensä esimerkiksi namein ja leluin kontaktin ottamisesta ainakaan toistuvasti, sillä laumana kulkeminen kuuluu koiran luonnolliseen elämään, minkä pitäisi olla sille jo itsessään palkitsevaa. Pentuja kouluttaessa tulee kyseeseen ehkä enemmän ohjaavat tavat ja erityisesti oikeasta käytöksestä palkitseminen. Sillä mielummin ruokkii hyviä tapoja kuin karsii huonoja.
Loppuun on hyvä todeta kliseinen lausahdus, kaikki koirat ovat erilaisia, toisella toimii porkkana ja toisella keppi, kolmannelle naapurin kissa. Antoisia lenkkejä itse kullekin säädylle.
