Riskinotto kannattaa - vai kannaattako?

Ystäväni haastoi minut pohtimaan vielä tarkemmin ja yksityiskohtaisemmin ohjaamistani.

Tästä kaikki alkoi. Romeo 2v. ja itse 15v.

1. Yleisimmät riskialttiit ohjausvalintani, joilloin koen oloni epävarmaksi?
     Minkälaisia virheitä teen näissä?

• Puolivalssi - En tahdo hahmottaa omaa ajoitustani tai mahdollisia paikkoja, joissa tätä voisi hyödyntää. Joudun jostain syystä keskittymään todella paljon. Ohjaus, joka on tarjonnut oivalluksia usein, mutta jota harvoin käytän kisoissa. Virheet tässä tulevat ehkä eniten siinä, että teen näitä väärässä paikassa tai myöhässä. Noilla lähtökohdilla kyllä harvoin mikään ohjaus onnistuu.

• Leijeröinti - Nössöilen liikaa. Epäilen usein liikaa koiran irtoavuutta ihan suotta. Virheet leijeröinnissä tulee ehkä juuri siinä, kun en panosta selkeään esteelle lähettämiseen, kun uskottelen itselleni hirveää kiirettä. Usein lähettäminen jää surullisesti roiskaisuksi.

• Vippaus - Ei tunnu yhtään omalta. Ikinä. En toisaalta ole koskaan oikein kokenut tarvetta tälle, joten treenaaminenkin on jäänyt vähemmälle. 

Agilityohjaaminen - arvottu lottorivi vai  kuukausisäästäminen? Kaikki tai ei mitään, vai tuttu ja turvallinen?
(c) iltasanomat.fi

2. Mihin taitoihin uskon? Enemmän kuin kolme asiaa!

• Hyvä perusohjaus, pienen joukon ohjauksia, joita osaan käyttää hyvin ja oikeissa paikoissa. Uskon, että hyvällä perustekemisellä saa enemmän aikaa, kuin tuhannella näperrysohjauksella. Tarkoitan tällä sitä, että ei ole järkeä opetella saksalaista ennen kuin osaa valssata. Ensin pitää opetella kävelemään ennen kuin voi juosta.

• Tietty silmä omalle koiralle - tieto siitä, mikä sille on haastavaa, millä tavalla se liikkuu tietynlaisissa kohdissa. Taito kuvitella oma koira juoksemassa, kun suunnittelee rataa.

• Tieto ja kokemus, tarkoitan tällä taitoa huomata oikeasti itselle vaikeat tai erityistä tarkkuutta vaativat kohdat.

•  Keskittyminen vain omaan rataan. En pidä mitään mahdottomana enkä pelkää epäonnistua. Uskon, että jokainen rata on mahdollista tehdä nollana, vaikka radalla kilpailemassa olisi omasta mielestä 59 muuta parempaa ohjaajaa mukana.

•  Oma fysiikka, uskallan väittää olevani keskivertoaksaajaa nopeampi sadan metrin sprintillä.

(c) rhapsodystrategies.com

3. Mihin taitoihin en usko, vaikka voisin?

• Omaan radanlukutaitoon, kykyyn nähdä asioita rataantutusmisessa ja tehdä omia valintoja.

• Riskialtteista ohjauksista selviäminen, omien valintojen loppuun ohjaaminen.

4. Minkälaisia virheitä siedän? Minkälaisista tilanteista pystyn jatkamaan rataa keskittymisen herpaantumatta virheen jälkeen?

• Kontaktivirheitä on ollut pakko oppia sietämään, enkä edes nykyään jaksa välittää niistä. Tiedän tehneeni niiden kouluttamisessa niin monta asiaa väärin, että vaatisi kuukausien projektin saada ne edes jonkinlaiseen malliin. Myönnän, ettei enää Rompun kohdalla ole motivaatiota aloittaa sitä urakkaa.

• Pystyn myös yleensä kohtalaisen hyvin jatkamaan huonon ohjausvalinnan, esimerkiksi venähtäneen käännöksen, tippuneen riman yms. jälkeen, jos vain olen jotenkin oikeassa paikassa. Mitä enemmän koira pääsee edelle, tai mitä useampi virhe tulee peräkkäin, sitä vaikeampi on rataa jatkaa normaalisti.

• Keppivirheen jälkeen on myös kohtalaisen helppo kerätä itsensä, kun koira ei ole voinut saada etumatkaa.