tiistai 11. maaliskuuta 2014

Uutta energiaa

Tuntui taas niin syyllisen hyvältä paeta kirjoitusten luku-urakan alta treeneihin. Alla ilmeeni kun olin saapumaisillani hallille.



Fella ja toko = pientä paikoillaan jauhamista. Kivaa oli, mutta haluaisin silti palavasti ilmoittautua kokeeseen. Tehtiin hyppyä, joka oli yllätyksekseni tosi hyvä! Kerran Fella yritti ennakoida istumista, mutta muuten aivan mainioita tekemistä. Myös niin rakasta noutoa treenattiin. Sain treenikaverilta hyvän huomion palkkaamisesta: palkka pitää heittää Fellalle mun taakse, ettei vaan himmaile kapulan kanssa sen takia, että oon heitelly minne sattuu palloa. Muutama ihan okei nouto. Lopuksi otettiin luoksetulon pysäytys, mikä oli huomattavasti nopeampi kuin viime viikolla, eikä Fella edes näyttänyt tajuavan kuka sille heitti takapalkan. Loistavaa! Fellalla oli mukavaa tekemisen meininkiä sen touhussa mukana :)

Rompun kanssa ei tehty kuin hyppynoutoa ja kaukkareita. Hyppynouto on tosi hyvässä kuosissa! Ja Rompulla oli hirveä virekin päällä, hyvä ettei murissut noutokapulalle, kun täpinöissään sitä säntäsi hakemaan. Kaukkareissa otettiin jälleen yksittäisiä toistoja vaikeimmista asennonvaihdoksista. Ne alkavat kaikki kyllä sujua, jo aika pitkänkin matkan päästä. Pitäisi alkaa nyt yhdistämään niitä liikkeiksi...

Agilityn osalta teemana sylkkärit. Sylkkärit itsessään sujuivat kaiketi hyvin, mutta muutamissa kohdissa käännökset tahtoivat venyä... Pitäisi ryhdistäytyä! Mutta kivaa oli, ihan parasta kun joutuu oikeasti miettimään miten jotakin tiettyä kaarrosta saisi pienemmäksi. Romppu haki keppejä ilokseni (kauhukseni) niin kaukaa, ettei me edes kouluttajan kanssa aluksi tajuttu miksei se lähde ohjaukseen mukaan. Romppu sen sijaan näki, että ohjaus viittaisi kenties kepeille, tosin hyvin kaukana sellaisille oleville, eikä suinkaan putkelle minne oltiin menossa.

Päivän piristys: Ryhmääni oli tullut tuntipörssin kautta treenaaja, joka ei normaalisti siis mun ryhmässä ole. Treenien jälkeen oli niin ihana kuulla hänen suustaan: "Olipa kiva käydä vaihteeksi jonkun muun treeneissä, tuli tosi hyvä mieli." Koirien kautta saa kyllä niin paljon aina uutta energiaa, jonka avulla jaksaa. Ihan parasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti