perjantai 7. maaliskuuta 2014

Oivaltamisen ilo

Blogini on treenipäiväkirjani. Yleensä päiväkirjat sisältävät kaikkea murheiden märehtemistä, suklaan loppumisesta miesongelmiin ja kolmanteen maailman sotaan. Minä kirjoitan siitä mitä koirani tekevät ennen kuin heitän niille pallon.

Dear diary,

Tiistaina oli taas treenipäivä. Treenasimme jälleen tokoa. Rompun kanssa jälleen ruutua. Mutta poiketen tavallisista itsenäisistä treeneistä, koin oivalluksen hetken. Juttelin treenikaverin kanssa ruudun kouluttamisesta ja oikean paikan löytämisestä sekä palkkaamisesta. Oli niiiiiin IHANA pohtia jonkun kanssa jotain ongelmaa. JA LÖYTÄÄ siihen ratkaisu.

Tajusin, ettei Romppu tarvitse enää naksutinta ruutuun. Se osaa ite oikeelle paikalle, jos tarketti on ruudun takaseinässä kiinni. Se oli oppinut, että tarketti ruudussa merkkaa sen paikan, jonka eteen mennään seisomaan. Ja mä tuskailen (tarketin ollessa keskellä ruutua) miksi se jää aina etureunaan tai jopa etureunan päälle seisomaan. Hidas ohjaaja. Fiksu koira. Nyt vain tarketin häivyttämisen kimppuun. Lisäksi otettiin kaukkarit, jotka alkaa olemaan aika kivat yksittäisinä toistoina.

Fellan kanssa aloitettiin treenit pienellä seuraaamiskaaviolla. Likka oli niin kivassa vireessä että! Ei mennyt yli, mutta oli koko ajan ihan täpöllä mukana. Sitten aloitettiin ikuinen paini noudon kanssa. Ensimmäinen toisto ei ollut hyvä, haki kapulan löysästi, ei tehnyt loppuasentoa, eikä pitänyt kunnolla edes kiinni. En palkannut. Ja kappas, seuraava toisto olikin ihan oikea nouto. Ainoastaan loppuasento oli aavistuksen kaukana. Huomasin useamman toiston jälkeen, että Fella paransi ite aina kun ei saanut palkkaa. Täytyy alkaa näemmä vaatimaan sitä noutoa, eikä odotella, että se joskus onnistuisi.

Lopuksi otettiin (ihana treenikaveri apparina palkkaamassa!) pitkästä aikaa luoksetulo pysäytyksellä. Ekalla toistolla pysähtyi todella hitaasti. Toisella toistolla yritti vain saada palloa apparilta. Kolmas oli läpijuoksu. Viimeisellä toistolla sai takapalkan heti käskyn jälkeen, mihin oli hyvä lopettaa. Miettiköön nyt viikon itsekseen pysäytystä ja takapalkkana olevaa palloa. ;) Pakko sanoa, että kaipaan hirveästi ohjattuja tokotreenejä ja omaa koutsia.

Pääsin ilokseni tällä viikolla itekin aksailemaan. Aiheena putkien ja kontaktien erottelu, ansaeste näkökulmasta. Alkuun Romppu valitsikin aina ohjauksen perusteella esteen. Lopputreenissä alkoi suosia kontaktiesteitä, luultavimmin siksi että sai palkkaa aina kontaktin ottamisesta. Palkkailtiin putkille. Rata oli tosi rankka juosta. Paljon takaakiertoja ja persjättöjä. Tuntui tosi hyvältä mennä täysiä. Se on kai agilityn yksi parhaista puolista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti