Voihan ihottuma

Saabra kävi moikkaamassa vakkarieläinlääkäriä parantumattoman ihottuman kunniaksi toissapäivänä. Muutamia viikkoja jatkunut, ihottuma joka hiljalleen paheni, eikä lähtenyt kotikonstein vaan vaati lopulta ell-reissun. Vanha lady oli esimerkillisen vieraskoreasti kun ell otti raapimanäytteen. Ihottuman aiheuttajista jäi jäljelle kapi, jota ei kuulemma voida todeta millään testeillä. Mutta koska ihottumalle ei löytynyt mitään muuta syytä, elämme oletuksessa että meillä on kapi.

Ja niille, joille ei ole selvää, mistä kapi voi tarttua: kapi tarttuu koiriin useimmiten lenkkeillessä metsissä tai muissa paikoissa joissa on saattanut kulkea kapinen supi/kettu. Ja mehän ei juuri mitään muuta tehdäkään kuin lenkkeillä metsissä, joten lienee selvää että lenkin varrelta se on luultavasti tarttunut mukaan. Myös ell sanoi että lämmin alkutalvi on saattanut lisätä riskiä saada kapi.

Kaikki koirat saivat loistartunnan, Saabra antibiootit ja hoitovoidetta kyynärpään ihottuma-alueelle. Ei ole varmaa, onko Fella ja Romppukin saanut tartunnan, kun ei ole oireita, mutta jätimme sen takia tämän viikon treenit varmuuden vuoksi väliin. Saabra on vielä ainakin jaksanut olla hyvin kärsivällinen ja kiltti ihottumaa rasvatessa seuraillessa, kun saa nannaa samalla.

Eläinlääkäri tsekkasi muutenkin Saabran yleiskuntoa, kun kerrankin oli käymässä siellä. Kaikki vaikutti normaalilta ja neiti on kuulemma tosi hyvässä kunnossa. Hieman hammaskiveä, muttei kuulemma pahasti. Aavistuksen kuulemma pyöreyttä, joten ruoka-annoksen koon voisi ehkä hieman päivittää. Ell sanoi myös näkevänsä hieman kaihia silmissä, itse huomasin saman viime keväänä. Oikeassa valossa sen näkee, jos katsoo sen silmiä.

Mutta muuten ihana kuulla tänä vuonna pyöreitä täyttävän koiruuden olevan hyvässä kunnossa. Naama sillä on jo harmaa, mutta mieli on edelleen hyvin nuori. Nuorempana todettu lonkan nivelrikkokin on pysynyt vuosia oireettomana ja kivuttomana. Saabralla onkin epäilemättä vielä useita vuosia edessä kanssamme <3

Haters gonna hate

Päätin aluksi etten avaa sanaista arkkuani liittyen mediassa vellovaan vaarallinen koira -keskusteluun. Mutta teen sen kuitenkin, osaksi sen takia että, mulla näyttää olevan aikaa.

Kuva ei ole minun, mutta julkaisen sen sillä sitä on lupa jakaa. Hieman huumoria!

Todetaan nyt aluksi että, mikään koira ei ole vaarallinen ennen kuin siitä tehdään vaarallinen. Luetaan tästä pois nyt sairaat koirat, jotka saattavat kipuiluaan käyttäytyä epänormaalisti. Koiranpentu muuttaa noin 7 viikkoisena uuteen kotiin, siitä voi alkaa koiran tie vain joko kohti kunnon koirakansalaista tai ongelmakoiraa. Tästä päättää koiranomistaja, joka on vastuussa koirastaan.

Samalla tavalla kuin jokaisesta ihmislapsestakin voi tulla aikuisena sarjamurhaaja tai lakimies, vaikuttaa koiraan ja sen vaarallisuuten ympäristölle sen elämän kokemus ja kasvatus, samoin kuin ihmisillä. Koira ei synny vaarallisena, joten on ala-arvoista väittää että, jokin koirarotu olisi vaarallinen. Ihmisten keskuudessa puhumme samasta ilmiöstä nimellä rasismi, miettikää. Vaarallisen koiran saa siis kasvattamalla siitä vaarallisen. Ei kukaan ihminenkään synny sarjamurhaajana, vaan se on suurimmaksi osaksi epäsopivuutta ympäristön kanssa.

Ensimmäinen asia, joka tulevalla koiranomistajalla voi mennä pieleen, on se että hän ottaa koiran. Ei koira sovi kaikille ihmisille, ja jos koiran ottaa väärästä syystä, esimerkiksi egon takia, ollaan väärillä teillä. Koira sopii ihmiselle, joka haluaa itsellensä seurallisen eläimen. Ei vauvaa eikä esinettä. Eikä varsinkaan minkään jatketta.

Toinen ja painavin asia, joka voi mennä koiranomistamisessa pieleen, on rodun tai roduttomuuden valinta. Oikeanlaisen koiran löytymistä ei voi painottaa liikaa, enkä edes viitsi mainita mitä ajattelen ihmisistä, jotka hankkivat tietynlaisen koiran koska se näyttää kivalta. Koira tulisi ensisijaisesti valita sen perusteella, kuinka paljon on valmis lenkkeilemään päivittäin. Turha kuvitella että, metsästyskoiran omistaminen tekee sohvaperunasta todella sporttisen persoonan. Niin ei käy, vaan sohvaperunasta tulee seinille hyppivän, tulevan ongelmakoiran omistaja.

Käsi kädessä liikunnantarpeen kanssa kulkee rotujen käyttötarkoitus, jota on syytä miettiä, sillä suurin osa koiraroduista on vanhoja käyttökoiria. Paimenia, vartijoita, metsästäjiä, pelvelijoita, juoksijoita, noutajia ja suojelijoita. Vain pieni osa koiraroduista on alunperin seurakoiria. Tämä ei tarkoita etteikö mitkään muut kuin seurakoirat sopisi seurakoiriksi. Mutta onko järkeä hankkia työkaveri joka istuu päivät kotona? Ei. Jotkin koirat vaativat työtä, ja jos sitä ei ole ne alkavat oireilla ongelmakäytöksellä.

Viimeiseksi kannattaa punnita kuinka vahva persoona itse on. Nyhverö ihminen ei osaa olla kovapäiselle koiralle johtaja. Kaikille on kivuttomampaa, jos koiran ja omistajan temperamentti löytää sopuisan yhteiselon. Yksi syy miksi koirasta voi tulla vaarallinen, on se että sillä ei ole johtajaa. Jos koiralla ei ole johtajaa, ottaa se itselleen johtopaikan. Sama ilmiö pätee ihmiskuntaan, aina on oltava johtaja. Ja vahvat koirat tarvitsevat luonnollisesti vahvan johtajan.  Ei yritysmaailmassakaan suuria yrityksiä johda nyhveröt, vaan voimakkaat persoonat.

Kun sopiva koira ja omistaja ovat viimein kohdanneet toisensa, jää jäljelle enää yksi haaste. Koiran peruskouluttaminen, jota ei tule väheksyä. Kaikki koirat on peruskoulutettava, ja kaikkien ihmisten pitäisi se tietää kun koiran hankkivat. Kuten olen aikaisemminkin sanonut, en ymmärrä miten ihmiset jaksavat elää kurittomien koirien kanssa, sillä kaikille on helpompaa jos koira on hallinnassa. Lupaan, ettei kukaan ole koskaan katunut sitä, että koulutti koiransa.

On siis vain vääriä omistajia, ei vaarallisia koiria. Näin vältyttäisiin otsikoilta "koira - ihmisen vaarallisin ystävä". Koiraihmiset ovat ehkä liiankin kiihkeästi puolustamassa koirien vaarattomuutta, sillä jos joku olisi yhtään ajatellut eläinrääkkäystilastoja, tätä keskustelua ei olisi syntynyt. On selvää, että ihmiset tekevät paljon enemmän pahaa koirille kuin toisinpäin. On selvää että, aina tulee olemaan vastuuttomia koiranomistajia, joten haters gonna hate. Tätä keskustelua ei taatusti käydä viimeistä kertaa.

Pätevä!

Pakko hehkuttaa: oon nyt virallinen agilityn koulutusohjaaja, eilen tuli postissa mun koulutusohjaajakortti!

Mitäs tuohon lisätä. Ei mulla muuta. Perinteiseen urheiljakysymykseen vastaan että, hyvältä tuntuu.

Kontaktitreeniä

Olin koko eilisen suunnitellut lähteväni epiksiin - aamulla kuitenkin heräsin ajatellen "ompa ihanaa, että sai nukkua pitkään", kunnes tajusin, että olin suunnitellut lähteväni Siuntion Koirakerhon epiksiin KirSu-hallille. Onneksi kerkesimme ihan hyvin loppujen lopuksi kisaavien radalle.

Otettiin kaksi rataa. Ekalla radalla Romeo hidasteli ja oli epävarma puomin kontaktilla - ilmeisesti muisti, että pitäisi pysähtyä, muttei ollut aivan varma mihin kohtaan. Palkkasin oikeasta asennosta ja jatkoimme normaalisti rataa. A:lla Romppu ikäänkuin valui kontaktin yli, yritti hillittömästi hidastaa, mutta luisi kuitenkin alas asti ilman 2-on-2-offia. Otettiin koko A uudestaan ja tällä kertaa kontakti näytti siltä mitä piti, ja palkkasin taas.

Toisella radalla Romppu otti molemmat kontaktit tosi hyvin, himmaili vähän, mutta ei epäröinyt tai rynninyt, saati loikkinut yli. Palkkasin molemmille kontakteille. Lisäksi oli jännä huomata, että kepeillä oli pientä epävarmuutta. Molemmilla kerroilla jätti pari viimeistä keppiä tekemättä, jonka sitten korjasimme.

Romppu oli ilokseni ihan kisafiiliksissä, joten kukaan ei voinut välttyä kuulemasta, että olemme paikalla. Oli hyvä päästä palkkaamaan sitä kontakteille, kun se oli selkeesti kisafiiliksissä, ja luultavasti viime viikonlopun kontaktitreeni ja kisapaikkaorientaatio sai sen epävarmaksi kontakteilla ekalla radalla. Omat fiilikset olivat myöskin hyvät, tuntuu hyvältä saada hieman kehitystä kontaktien suhteen vihdoinkin.

Pitkästä aikaa saimme myös toisenlaista huomiota: "Ompa se harvinaisen iso!" Joo, hieman isoluinen uroshan se. Tosin puolet tästä huomiosta ja sympatiasta tuli toiselta shelttiohjaajalta, jonka oma uros oli muutamaa senttiä yli minien rajan ja siis erittäin pieni medi. Hyvän kokoisen agilitysheltin saaminen on kyllä välillä niin tuurista kiinni.

Tavallaan, tavallaan

Tavallaan mä lupauduin vetämään kisaavien treenien, joissa itse treenaan. Tavallaan sain valmiiksi suunnitellut treenit sähköpostiini tunti ennen treeneihin lähtöä. Tavallaan vilkaisin sitä ekan kerran vasta kun aloittelin treenejä ja radan rakentamista. Tavallaan teema oli pyörittämiset. Tavallaan tuntui että, olin radanrakentamisen ajan ihan hukassa. Alla ilmeeni miettiessäni rataa ensimmäiset kymmenen minuuttia.

Joo. Päätin noiden treenien jälkeen et tykkään tosi paljon mölleistä ja alkeista koulutettavina. Niillä on helppoja ratoja rakentaakin! Vedin treenit kaikesta huolimatta ihan kunnialla loppuun, mutta se fiilis kun koirakko toisensa jälkeen menee radan upeasti ja multa ei löydy muita sanoja kuin "Joo siis näytti ihan tosi hyvältä! Kaikki näytti hyvältä, ja eikä mulla oikein ole muuta sanottavaa." Koirakoille, joilla kaikki alkaa olla kohillaan, on tosi hankala antaa rakentavaa palautetta että, ohjaaja saisi jotain treenistä irtikin! Menee sitten melkein enemmän pilkun viilailun puolelle, mutta sitä kai se on.

Kisaavien treenien jälkeen treenasin yksin Rompun. Oli aika löysää menoa mun osalta. En osaa juosta jos mittari näyttää -11c, loppuu hengityskapasiteetti, eikä mulla ollut ketään potkimassa perseelle. Pitäisi ehkä opetella juoksemaan pienessä rapsakassa pakkasessakin. Ja Rompun kanssa pitäisi oikeesti ottaa "takaa"-käsky hionnan alle. Ois hieno, jos se sujuisi niin hyvin, että lähtisi esim. 10 metrin päästä hyppäämään takaa, siitä olisi nimittäin ollut hyötyä tällä radalla.

Muutoin aika peruskauraa, tai sitten radan helppous johtui siitä ettei kukaan ollut huomauttamassa mulle mun ohjauksesta. No, joka tapauksessa hieman löysät treenit, mä vaan tarviin jonkun joka huutaa että, "JUOKSE!" tai vaihtoehtoisesti jonkun joka epäilee mun jaksamista, ja jolle on pakko todistella että "Kyllä mä JAKSAN." vaikka olisi ihan kuolemankielissä, silloin ohjauskin on terävempää, paketti pysyy kasassa ja mä todellakin juoksen. Kisapaikoilla voisi kuuluttaja vaikka alkaa karjumaan megafoniin "Saatanan lyllerö, et ikinä kerkeä tohon persjättöön, yritä edes!" Niin saataisiin varmaan noita nollia useammin.

Asiasta toiseen. Tokotreeneissä Fellan kanssa teimme liikkeestä seisomista ja hyppyä. Seisominen oli ihan ok, lisää vielä varmuutta niin hyvä tulee. Tahtoo vieläkin liikkua, jotta näkisi mut kokoajan optimaalisesti, mutta hitaasti se sakunkin maltti kasvaa. Hyppy on hyvällä mallilla! Ja vire! Vinkui autossa kun saavuttiin hallin pihaan, ja oli koko ajan ihan täpöllä messissä! Ihana Fempula :) Tämä iloinen ylläpitotreeni tuottaa siis tulosta, mikä on enemmän kuin hyvä juttu! Vielä lisää tarkkuutta pikkujuttuihin, joista meiltä on aina mennyt kokeissa pisteitä, (kuten perusasennot) niin hyvä hiljaa tulee.

Rompun kanssa tokon osalta touhusimme hyppynoudon, kaukkareiden ja läpijuoksujen parissa. Hyppynouto oli ihan huippu! Tein vain yhden kokeenomaisen toiston, mutta koska se oli niin hyvä, en ottanut enempää. Kaukkareissa sille on vaikeaa tosi pitkä matka, yli 10m. Silloin Romppu nykii paikoillaan, ihan kuin ei tietäisi mitä tehdä, välillä tosin onnistuu jo ihan ok. Taas lähempänä tekee jo niin hyvin, että pakko vaan kasvattaa välimatkaa. Lisää treeniä kaukkareihin.

Ensimmäisessä läpijuoksussa Romppu teki kaksi täydellistä maahanmenoa. Oikeesti. Ja ihan omatoimisesti, mitään käskyäkään en edes antanut. Kehotin vain välillä tulemaan tänne. Onneksi kahdella jälkimmäisellä ei enää tarjonnut mitään... hassu. Ei varmaan tarvitse treenata kuin pelkkiä läpijuoksuja ennen koetta, sillä toi menee maahan tai seisomaan tai alkaa tanssimaan jos vain pikkasen vinkkaan kesken luoksetulon.

Mölleilyä, lenkkeilyä, löllöilyä

Suunnattiin eilen aamulla Rompun kanssa Lohjan Koirakeskuksen mölliagilitykisoihin. Paikalla oli himmuisesti ihan alottelevia koirakoita, suurin osa hyvin rauhallisia myös (tai jännityksestä kankeita). Joka tapauksessa kisapaikka oli hyvin rauhallinen - lähes häiriötön. Otin kaksi starttia, lähdin viimeisenä ja koska olin ainoa, joka otti uusintaradan, sain juosta kaksi kertaa radan peräkkäin.

Oma suunnittelemani radan sellaisen. Taino kun pahamaineinen tuomari Elina sattuu olemaan hyvä treenikaverini ja tän talven koutsini, suunnittelimme yhdessä radan, jolle saisin Rompun kanssa mahdollisimman monta kontaktiestettä ja monta kertaa.

Koska ympäristö oli hyvin rauhallinen ja minä melko rento (yritin tekojännittää, melkein ehkä kai onnistui) Romppu otti tilanteen treeninä. Se oli ohjattavissa, sillä se ei ollut nähnyt yhtään kierroksilla olevaa agilitykoiraa tekemässä rataa. Se otti kaikki kontaktit, ihan 2-on-2-off -asentoa myöten! Olin aika yllättynyt ja samalla tyytyväinen. Hieman jäi kaivelemaan, ajatteliko Romppu tuon olevan kisatilanne vaiko ei. Kuitenkin aivan loistavaa saada onnistumisia kontakteilla täysin vieraissa paikoissa! Saatiin kuitenkin tehtyä kaikki kontaktiesteet ilman yhtäkään virhettä. Romppu <3 Ensi viikonloppuna ois KirSu -hallilla möllit, pitäisi varmaan jaksaa lähteä sinnekin niin saisi nuo kisakontaktit kuntoon joskus että, pääsee joskus kisaamaankin ihan kunnolla kunnolla ;)

Muutoin ollaan koirien kanssa vedetty pitkää lenkkiä metsässä, täällä etelässä on ollut upeat talvikelit, vihdoin! Pakko rakastaa tota säätä, vaikka naama jäätyy ja pukemiseen menee vartin verran. Oli pakko myös ulkoiluttaa viikonloppuna kameraa kun kerrankin oli otollinen sää :)

Lauma tohinoissa

Aina liikkeessä :D

Kansikuvapoika kerjää

Saabra näyttää nuoremmille miten lumesta nautitaan

Aina yhtä kuvauksellinen!

Loppu lenkistä jo malttaa...

Talvi yllätti aut.. agiliitelijät

Eilen olisi ollut viikkotreenien vuoro. Skippasin kuitenkin tokotreenit ja Rompun agilitytreenit, koska mulla ei ollut alkuillasta autoa ja en halunnut Rompun joutuvan odottelemaan hikisenä kun vedän muille treenejä. Ei olisi ollut kovin hauskaa antaa ressukan palella ja vilustua, varsinkin kun lämpömittari näytti -17c. Lähdin kuitenkin vetämään omalle ryhmälleni treenejä, ja paikalla oli huikea osanottajamäärä, yksi koirakko uhmaamassa pakkasta. Noh, kunnon lämpät alle ja yksityistreenit, mikäs sen mukavampaa, sai keskittyä yhteen koirakkoon täysipainoisesti.

Päädyin illalla tokoilemaan kuitenkin hallilta palatessani, kun eteisessä mua odotti kolme heiluvaa häntää ja kirkasta koirannaamaa joihin oli printattu "jokos tehään jotain, ihan mitä vaan, pliis, mennään jo!" Tein kaikkien kanssa vauhdikkaalla lelupalkalla seuraamista ja jääviä. Pakko sanoa että Saabran seuraaminen on nykyään päässyt vähän, noh, ruosteeseen. Intoa piisaa enemmän kuin monilla nuoremmilla koirilla, mutta grand old lady hieman ottaa valtuuksiaan itselleen, kuten poikittaminen. No, mitä pienistä, pääasia että oli hauskaa.

Rompun kohdalla pakko sanoa, että liikkeestä istuminen on koekunnossa! Jos kolmen kuukauden treenittömän jakson jälkeen tekee täysin virheettömästi liikkestä istumisen, niin oppi on kyllä mennyt perille :) Seuraamisen askelet vasemmalle muihin käsittämättömiin ilmansuuntiin olisi hyvä ottaa työn alle. Fella fempulaisen kanssa ei mitään ihmeellistä, peruskauraa, iloista tekemistä. Vaatii edelleen "seiso" käskyyn lisää varmuutta, sellaista ettei ottaisi askelia mihinkään suuntaan, vaikka alkasin ite tekisin mitä tahansa.

Viikonloppuna oon suunnitellut lähteväni Lohjan Koirakeskuksen möllikisoihin treenaamaan Rompun kanssa kontakteja, ihan hauskaa. Muutoin ollaan vain nautittu raikkaasta pakkasilmasta ja lumesta. Tehty paljon pitkää lenkkiä koko lauman kanssa. Talvi on vihdoin tullut. Ei enää tassupesuja. Life is good.

Taas mennään!

Nyt kun pyhät oli rentouduttu, sluibattu ja nautittu -lusittu loppuun, on kai aika palata takaisin arkeen. Elämä on aika kiireistä, kuukauden päästä ensimmäiset yo-kokeet (vievät luonnollisesti maukkaan osan kaikesta ajasta). Mihinkään kokeisiin tai kisoihin en siis todellakaan aio ilmoittautua ennen kuin nuo ovat ohi. Nautin siis maaliskuun loppuun asti tavallisen koiranomistajan arjesta kera yksien viikkotreenien.

Jotka muuten alkoivat eilen joulutauon jälkeen. Onneksi kukaan ei heittänyt kinkunsulatusläppää. Rompun kanssa tartuimme siihen toiseksi vastenmielisimpään: metallinoutoon. (vain tunnari pääsee sen edelle). Päätin yrittää kokonaista suoritusta, toivoen että Är ei turhautuisi heti vastenmieliseen materiaaliin. Ekalla toistolla ei tuonut kapulaa, vain juoksenteli. Selvää ylimääräistä energiaa oli siis ilmassa. Toisella toistolla toi kapulan iloisesti, luovutti hieman liian kauas, mutta palkkasin silti. Enempää emme tehneet, yritän vain saada metallinoudosta kivemman kaiken näperryksen jälkeen.

Sitten treenattiin kaukkareiden asennonvaihtoja, kerrallaan vain yhtä ja vaihtelevalla välimatkalla, alkaa onnistua kohtuu kivasti! Vaikein Rompulle on seisomisesta istuminen, en tiedä miksi. Toimii ilman käsimerkkiä, käsimerkin kanssa menee hämilleen? :D Noh, lisää treeniä. Muut asennonvaihdot alkavat sujua jo 10m päästä. Lopuksi otin useita iloisia läpijuoksuja, ja ne todellakin olivat iloisia ja vauhdikkaita! <3 Ei tietoakaan pysäytyksien ennakoinneista.

Fellan kanssa teimme kaukkareiden ensimmäistä nostoa, joka on nyt sellainen kun tykkään. Terävä ja reipas. Tehtiin myös kaukkarit kokonaisena liikkeenä, näytti hyvältä! Noutoja otin jälleen pari. En tiedä mitä sille pitäisi tehdä, se jotenkin kaipaisi lisää potkua. Tällä hetkellä on se on sellainen peruskiva, luovutus joka kerta erilainen. Kokeessa saisi varmaan 7. Jotain hitsausta Fella kyllä kaipaisi kapulaan. Lisäksi pidimme sen kanssa vain kivaa, läpijuoksuja, pallon heittelyä ja leikkimistä. Olisi hyvää ylläpitää sillä mielessä avoimen luokan kaikkia liikkeitä ja pitää kunnolla hauskaa. Sillon oisi hyvä meininki keväällä kokeissakin...

Agilitytreeneissä aiheena twist ja saksalainen. Koska saksalainen on mulle paljon luontevampi ohjauskuvio ja ihan kisakäytössä, päädyin keskittymään twistiin. Se sujui kuitenkin yllättävän hyvin molemmilla koirilla, jopa Rompulla. Sain aika paljon kehuja Elinalta mun ohjaamisesta, tuli tosi hyvä fiilis. Eikä sen puoleen, olisi se ihme jos ei 7 vuoden treenaaminen näkyisi itsessäkin. Päädyimme hiomaan Elinan kanssa mun ohjaamista takaakierroissa, ja totesimme et mun pitää ottaa selvää osaako Romppu pelkällä sanallisella käskyllä takaa hyppäämisen ja kuinka pitkältä matkalta. Pitäisi kuulemma uskaltaa ottaa enemmän riskejä, eikä peittää kaikkia varmisteluja nopealla juoksemisella!

Juoksemisesta puheen ollen innostuin tavattomasti heitosta, että jos kunto riittäis treenaisin Fellan kanssa caniccrossia. Tajusin kuitenkin asiasta innostuttuani että hei, eihän se mahotonta ole! Pitää laittaa juoksuvyö ja juostava remmi hankintaan ja sit mennään Fellan kanssa ja ihan täpöä :D

Koirien hallinnasta

Muutama sana koirien hallinnasta ja omistamisesta. Tänäänkin tuli metsässä koirien kanssa lenkillä ollessa iso vapaana yksin kulkeva uroskoira vastaan. Koira oli leppoisan oloinen, mutta silti irtokoira. Koiralla oli yllään valjaat, joten se oli selkeästi lenkillä omistajansa kanssa, ja omistajan vihellys kuului hyvin kaukaa, oman arvioni mukaan noin puolen kilometrin päästä. Lopulta pitkän hätistelyn jälkeen koira palasi oman omistajansa luokse. Myöhemmin omistaja tuli vastaan minua remmien päissä tämä äskeinen irtokoira ja toinen saman rotuinen narttu. Molemmat koirat kiskoivat ja rähjäsivät minua ja koiriani kohti.

Mietin miksi koiraa on pakko ulkoiluttaa päästämällä se vapaaksi (maallakin), jos se ei ole ollenkaan hallinnassa? Tai miksi ottaa iso, ehdottomasti koulutuksen vaativa koira, eikä edes mikään helpon rotuinen koira, jos ei ole minkäänlaista mielenkiintoa edes peruskouluttaa sitä? Ei koira ole egonjatke tai osan kenenkään tyyliä, se on eläin. Koiran voisi valita hyvin omien tarpeiden, ajan ja halujen mukaan.

Jos en olisi viettänyt koko elämääni koirien ja muiden eläinten kanssa, luultavasti säikähtäisin järjettömästi, jos lenkillä vastaan tulisi iso irtokoira ja  omistajan vislaus kuuluisi hyvin kaukaa. Toiseksi, kun ulkoilen itse paljon yksin kolmen kohtuullisen ison koiran kanssa, ja vaikka ne ovat hallinnassa, en pysty tekemään mitään sille, jos joku irtokoira tulee iholle, etenkin kun omat koirani ovat kiinni. Tiedän osan koirista näissä tilanteissa käyvän kuumana, vaikka ovatkin sosiaalisia muita koiria kohtaan. Etenkin koirat, joiden rodunjalostuksessa on suosittu terävyyttä ja puolustamiskäyttäymistä voivat hyvinkin puolustaa omistajaansa vieraalta irtokoiralta.

Toisaalta kun mietin, miltä minusta tuntuisi omistaa valtavan energinen, vahvaluonteinen koira, joka ei olisi yhtään hallinnassani. Se olisi hirveätä suoraan sanottuna, joten en voi ymmärtää ihmisiä, jotka antavat koiriensa juoksennella vapaina milloin missäkin tietämättä missä ne ovat. Saisi aina arvailla tuleeko koira luokse kun sitä kutsuu. Tai mitä tekisin, jos joku muu lenkkeilijä tulisi vastaan ja koirani juoksentelisi hallitsemattomasti tätä kohti? Rukoilisinko ettei se syö sitä ja ettei lenkkeilijä nostaisi syytettä mistään. Niinkö?

Koiran omistaminen on enimmäkseen vastuuta, muu on kuin kirsikka kakun päällä. Vastuu on koiranomistajalla peruskouluttaa koira, huolehtia sen perustarpeista (mm. riittävä liikunta!) ja saattaa se yhteiskuntakelpoiseksi. Peruskouluttamisella tarkoitan sitä, että koira on hallinnassa, kuuntelee omistajaansa, ei kisko tai rähise remmissä, tulee kutsuttaessa luokse ja suhtautuu muihin lenkkeilijöihin rauhallisesti ja ystävällisesti. Ei kuulosta pahalta, eihän?

Lisäksi Suomesta erilaisia palveluita ja osaamista onegelmakäytöksen kitkemiseen ja peruskouluttamiseen löytyy helposti ja suhteellisen edullisesti. Väitän, että suurin osa koirien käytösongelmista johtuu tai on kytköksissä liian vähäiseen liikuntaan. Energisen koiran ulkoiluttamiseen ja energian purkamiseen löytyy muitakin keinoja kuin päästää se vapaaksi lähimpään metsään muiden lenkkeilijöiden kiusaksi. Koiran kanssa voi pyöräillä, juosta, hiihtää, ja käydä uimassa sekä tarjota sille aivotoimintaa.

Onko siis silloin pakko ottaa itselle joko liian haastava koira tai koiraa ollenkaan, jos ei ole valmis näkemään yhtään vaivaa koiran saattamiseksi yhteiskuntakelpoiseksi tai tarjoamaan sille tarpeeksi liikuntaa? Ei. Koiran ottaminen on täysin vapaaehtoista, ja mahdollisia rotuja mistä valita on satoja. On rotuja, jotka kokonsa tai luonteensa takia vaativat enemmän liikuntaa tai koulutusta, mutta kaikki vaativat niitä molempia. Jos ei ole valmis tekemään noista jompakumpaa tai molempia, olisi elämä varmasti paljon helpompaa ilman koiraa tai esimerkiksi hamsterin kanssa.

Uusi vuosi

Sujui koirien osalta hyvinkin rauhallisissa merkeissa, kiitos rauhoittavan Adaptil -suihkeen.
Tuote perustuu siis luonnollisen feromoni -nimisen hormonin rauhoittavaan ja koiran turvallisuuden tunnetta lisäävään vaikutukseen. Pientä piilomainontaa, meillä toimi ainakin loistavasti! (Kuva Mustin&Mirrin kuvastosta)

Saabra on tullut vanhemmiten hyvin ääniaraksi. Tänä vuonna erityisesti mennyt paljon pahemmaksi tuo arkuus, menee nykyään paniikkiin jo esim. myrskyistä, ukkosista nyt puhumattakaan. En siis ottanut vaihtoehdoksi antaa koiravanhuksen panikoida kahdeksaa tuntia, olisi ollut hirveää katsottavaa. Laitoin molemmille Saabralle ja Rompulle, huivit joihin suihkutin säännöllisin väliajoin Adaptilia. Rompulle laitoin siksi että, yleensä Saabran hermostuneisuus tarttuu siihen, yksinään ei ole arka äänille. Rompun ollessa hyvin rauhallinen ja vain lähinnä nukkuessa koko illan, antoi sekin hieman turvaa ja lohtua Saabralle. Fella nyt ei ole koskaan pelännyt ilotulitusta, joten se nyt oli tavallinen oma iloinen itsensä.

Hieman levoton Saabra oli pahimman räiskeen ajan, mutta suurimmaksi osaksi hyvin rauhallinen. Turvaahan Saabra hakee aina mielellään huonekaluilta, joten niille se hyppi muutaman kerran. Kuitenkin verrattuna normaaliin käytökseen ilman rauhoittavaa suihketta, tilanne oli todella hyvä.

Pahoittelen kuvan laatua, kännykkä pimeässä ei anna aina parasta lopputulosta! Muutoinkin vuosi on vaihtunut aika leppoisissa tunnelmissa, pitkää lenkkiä vedetty koirien kanssa tuolla kuraisissa metsissä ja tehty pientä tottistelua pihalla. Tänään harjasin turrikat oikein perusteellisesti ja lyhensin maha-ja tassukarvoja niin paljon kuin uskalsin. Jos nyt ei tarttuisi puolta metsää ja viittä kiloa hiekkaa mukaan kotiintuomisiksi lenkiltä. Mukavaa uuden vuoden alkua!