Joululoma

On ollut ihan rentouttavaa olla lomilla viimeiset lähes kaksi viikkoa. Uudeksi vuodeksi takaisin kassulle sotakoirien pariin. Eniten oon ehkä nauttinut siitä, että on saanut viettää aikaa omien koirien kanssa. Toki on ollut mukavaa myös tavata ystäviä ja perhettä. Pakollinen jokavuotuinen joulukuva:

 

Rompun siirtyminen maksi3-luokkaan

Tuloksena yllättävästä agilitykuumeesta ilmoitin meidät Rompun kanssa vuoden viimeisiin agilitykisoihin, Lahteen 28.12. Vaikka uhosin, ettemme tule kisaamaan agilityssä pitkään aikaan. Mutta kun oli lomaa ja teki mieli. Ihan huumorimielessä siis lähdimme kisoihin. Ensimmäinen rata tosin epäonnistui jo ennen kuin kerkesimme edes radalle.

Tuntui äärettömän hyvälle (not) olla etuajassa kisapaikalla 150km matkan jälkeen ja huomata oman luokkansa alkaneen sillä välin, kun itse oli lämppälenkillä ulkona. Tuomari Salme Mujunen oli aikaistanut aikataulua 15min, mutta info kulki äärettömän huonosti, enkä taatusti ollut ainoa maksi2-ohjaaja, joka missasi rataantutustumisen. Tuloksena HYL ja aika rankkaa palautetta mun osalta kisajärjestäjälle VAU:lle. Ymmärrän aikaistamisen, mutten sitä, että kisaajille ei siitä ilmoiteta riittävän hyvin. Lisäksi aikatauluja oli muutettu edellesenäkin päivänä sähköpostin välityksellä. Jälkikäteen nauratti myös, ettei koetoimitsijakaan tiennyt viimeisestä aikataulumuutoksesta, ennen kuin avauduin hänelle aiheesta hieman kiukkuisena.

Onneksi oli toinenkin rata, nimittäin kisajärjestäjien päät olisivat varmaan muuten lennelleet, sen verran kiukkuinen oli aikataulusekaannuksesta. Tälle radalle kerkesin kerätä hyvän fiiliksen, ja molemmat radat olivat kyllä oikein mukavia kakkosten ratoja, kiitos siitä Mujuselle. No, nollahan sieltä napsahti :) Muutamaan kohtaan tuli vähän turhaa kaarrosta, mutta muuten olin tosi tyytyväinen rataan. Aika oli -9,76. Loppujen lopuksi tulos oli 4./36. ja SERTI --> siirto 3-luokkaan.

Olen sanoin kuvaamattoman onnellinen, että olemme nyt kolmosissa, sillä se on ollut pitkäaikainen tavoitteeni Rompun kanssa agilityn suhteen. Se miten paljon tulemme kisaamaan kolmosluokassa, on hieman kysymysmerkillä, mutta ainakaan näillä näkymin ei tulla hetkeen kisaamaan. Kun virallisestihan me ollaan vieläkin treenitauollakin :'D

 Muita ajatuksia ja kuulumisia

Näin enemmän aikaa Saabran kanssa viettäneenä, olen aika huolissani siitä. Rouva on vanhentunut viimeisen puolen vuoden aikana ihan hirveästi ja nivelrikko on alkanut oireilemaan aika pahasti. Heti vuoden alusta pakko mennä eläinlääkäriin. Myös muuta huolestuttavaa on nivelrikon lisäksi ilmennyt, esimerkiksi outo patti yhdessä tassussa ja aamuisin Saabra on alkanut satunnaisesti oksentelemaan sappea. Toivon, ettei mitään vakavaa löytyisi ja että apua nivelrikkoon, luultavasti kipulääkkeiden muodossa saataisiin. Aika pelonsekaiset ja surulliset fiilikset, kun näkee toisen jo vanhuksena, vaikka olemme yhdessä kasvaneet.

Lenkkeiltyä on tullut paljon. Takana on monen monta metsälenkkiä koiruuksien kanssa. Yksi päivä käytiin jopa kimppalenkillä Emman ja shelttien Kanin ja Momon kanssa. Oli upeaa nähdä viiden koiran lauma kulkemassa yhdessä ilman mitään ristiriitoja, ja välittämättä muista lenkkeilijöistä. On ne upeita ja tottelevaisia :) !

Minulla on ollut tapana aina kirjoittaa vuoden alussa sellainen, "mitä tänä vuonna on tapahtunut, mitä ensi vuonna tavoitteena" -postaus, mutta jätän sen tänä vuonna väliin. En tiedä mitä olemme saavuttaneet tänä vuonna, tai mitä aiomme ensi vuonna. Ehkä mulla itselläni on sellainen vaihe elämässä, jossa etsin itseäni koiraharrastajana. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että haluan lopettaa muiden kouluttamisen, aktiivisen yhdistystoiminnan ja keskittyä kunnolla suunnitelmalliseen treenaamiseen ja ehkä aloittaa pk-jäljen treenaamisen uudelleen.

Ainakin ensi vuonna on muutto opiskelupaikkakunnalle, ja ehkä mahdollisesti pakon edessä uuden harrastusseuran etsintä. Haikeaa, vaikeaa ja kallista. Lisäksi olen tehnyt kyselyitä pariin kenneliin, joista toisesta toivon saavani mahdollisesti pennun ensi vuonna, jos kaikki sujuu hyvin ja mulla on onnea. Jostain syystä ajatukset ovat kovin suuntautuneet kotiutumisen jälkeiseen elämään, kun on näin pitkään lomilla, vaikka palvelusta on jäljellä vielä reilut pari kuukautta. Hurjan nopeasti on aamut kuluneet ja täytyy nauttia noista viimeisistä aivan täysillä. Tj81.

Ihanaa uutta vuotta 2015 tämän postauksen myötä!

Marraskuista pakkasarkea

Yli puolet palveluksesta koiranohjaana ohitse. Aamuja jäljellä silti 115. Paljon kerkeää siis vielä oppia ja paljon on tullut opittuakin, erityisesti jäljestä ja suojelusta.

Oma nimikkokoira vaihtui viime viikolla. Aikamoinen ylläri etten sanoisi. Joka tapauksessa mun aamuja piristää nyt saksanpaimenkoira narttu Mustikka. Todella taitava koira, jolta tuun varmasti oppimaan vaikka mitä, kunhan löydetään yhteinen sävel!

Omia koiria tulee aina viikoilla hirveä ikävä, miten kilttejä, tottelevaisia ja helppoja ne ovatkaan. Oikeita kullannuppuja. Viikonloppuisin nämä kolme ovat aina kovasti rapsutuksia vailla, erityisesti mammanpoika Romppu.

Saabra ja Fella ovat vanhentuneet yllättäen syksyn aikana kovin paljon. Saabran liikkuminen on kankistunut huomattavasti ja ylösnouseminen sekä lenkillä käyminen koko ajan raskaampaa. Saabra ontuu myös satunnaisesti. Pelottaa, että nivelrikko olisi ottanut ilkeän askeleen eteenpäin.

Fella on enempi ehkä rauhoittanut luonteeltaan, eilen lenkillä ei esimerkiksi vetänyt ollenkaan remmissä tai kiusannut Romppua leikeissä, eli käyttäytyi kuin tolkullinen aikuinen koira. Sekin on tosin ajoittain ontunut aavistuksen, mikä kauhistuttaa hieman...

Asioita iloisempiin. Viimeisen vuoden jatkunut pentukuume, on päätynyt siihen pisteeseen, että oon todennut itselleni, että on aika alkaa katselemaan sillä silmällä tulevaa harrastuskaveria, agilitykoiranalkua. Hakusessa on terve, vilkas ja rohkea shelttipentu. Shelttiin päädyin _jälleen_ kompaktin koon ja kuitenkin hyvien harrastusmahdollisuuksien sekä terveyden vuoksi. Aion käyttää pennun etsintään aikaa ja vaivaa, eikä sillä ole mikään kiire.

Koirankarvojen täyteistä arkea ja pakkasaamujen täyteistä loppusyksyä, luultavasti menee taas aikaa ennen kuin jaksan taas kirjoittaa :D

Minne aamut katoavat

Aika on mennyt _sairaan_ nopeesti! Mutta eipä siinä, elämä on hienoa, koko ajan saa viettää aikaa koirien ja parhaiden ihmisten kanssa, niin arkena kuin lomillakin <3

Aamut vain vähenevät ja erikoistumiskauttakin on kerennyt intissä kulua jo kuukauden verran. (TJ tällä hetkellä 172, hui!) Kuten todettua, oon sotakoiranohjaajana. Hyviä hommia, pelkkää parhautta! Jäljestystä, taisteluteknistä tottista ja paljon lenkkeilyä, niistä on mun viime viikot tehty! Omana nimikkona mulla on sotakoira Källi, 1v, käyttölinjainen saksanpaimenkoira narttu. Källi on hauska koira, vilkas, temperamenttinen ja kuuntelee aina korvat höröllä mitä meikäläisellä on sanottavaa. Yhteistyömme alku on ainakin vaikuttanut hyvin lupaavalta <3

Lomilla oon kerennyt pari kertaa aksailemaankin Rompun kanssa. Toissa viikolla oltiin läpällä moikkaamassa treenikavereita ja pööpöilemässä seuran agilitymestaruuskisoissa. Vahingossa voitettiin myös se mestaruus, kolmen kuukauden treenitauon jälkeen. Minkäs sille mahtaa, että vain lahjattomat treenaa ;)

Tänään olimme sitten koiran lihashuoltoon painottuvissa treeneissä, porukalla käytiin lenkillä ja venyteltiin koiria. Tehtiin me jossain välissä kakkosluokan ratatreeniäkin sentään. Kommenttina meikäläiselle, että enemmän uhkarohkeutta ohjaamiseen ja varmistelut helvettiin! Oli hauska päivä!

Kymppisyndet!

Saabra täytti pyöreitä 27.7.! Rakas harmaanaamainen mummokoira, mieleltään nuori höppänä! <3 Onnea!

Muuten arkeni näyttää enimmäkseen tältä:

Eli hyviä hommia ja hikoilua intissä! Alokasaika yli puolen välin ja asun samassa tuvassa ihan huipputyyppien kanssa. Päivät ryönätään, ammuskellaan ja juostaan paikasta toiseen, aina kiire odottamaan. Tykkään, kun saan sykkiä!

Ps. Ikävä koiratouhuja. Ja sessuja. Parasta on tulla lomilta, kun koko lauma sekoaa, kun näkevät mua pitkästä aikaa ;)

Intti kutsuu!

Maanantaina se alkaa. Fiilikset ovat laidasta laitaan. Olen innostunut ja kauhuissani. Olen jännittynyt ja jännittynyt. Olen varma, että kunto pettää - ja samaan aikaan olen varma ettei minulla tule olemaan hätäpäivää kunnon puolesta.

En todellakaan tiedä mitä odottaa. Vain vähäistä nukkumista ja suurta määrää liikuntaa ja sääntöjä. Tietenkin olen viimeisen parin kuukauden ajan kuullut laittoman paljon inttimuisteluita miespuolisilta henkilöiltä. Ikävä tulee monia asioita. Kuten omia koiria, ystäviä ja perhettä. Varmaan myös omaa rauhaa, omia aikatauluja ja pitkään nukkumista aamuisin.

Ennakkoluuloja olen kohdannut. Jonkin verran negatiivista asennetta ja epäilyjä jakorasiaksi päätymisestä. Mutta vielä enemmän olen saanut kohdata kannustusta, uskomista ja positiivisia kommentteja. Se tuntuu enemmän kuin hyvältä.

En ole yhtään varma olenko osannut valmistautua oikein. En ole edelleenkään lukenut alokasliitettä enkä opasta palvelukseen astuvalle. Olen vain lenkkeillyt ja nostanut punttia ja tehnyt enemmän punnerruksia kuin koko elämäni aikana yhteensä.

Lähden Niinisaloon, tykistöprikaatiin. En ole varma olenko maininnut sen aikaisemmissa postauksissa, kun en jaksa sitä tarkistaa.  

Parasta Niinisalossa on se, että siellä on sotakoiria.

Kuva: Puolustusvoimat

Kuva: Kennelliitto

Mielestäni parasta, mitä siellä voi tapahtua, on se, että pääsen sotakoiranohjaajakoulutukseen. Tosin lähtisin silti inttiin, vaikkei siellä olisi koskaan sotakoiraa nähtykään.
Paras juttu inttiin lähtemisessä on varmaan se, että siellä pääsee tekemään asioita, mitä ei koskaan tulisi muuten koettua. Tässä vastaus niille lukuisille - enimmäkseen miespuolisille henkilöille - kysymykseen miksi lähden inttiin. Lisäksi en saanut opiskelupaikkaa, joten mielestäni välivuoden viettäminen metsissä juosten kuulostaa paljon paremmalta kuin kaupan kassalla istuen. Intistä palatessa olen taatusti rikkaampi kuin kaupan kassalta lähtiessäni olisin koskaan tullut olemaan.

Kaikki keskeytyy, harrastus pysähtyy

Kerron teille tarinan meidän viime viikkoisesta tokokokeesta Fellan kanssa. Todellisuudessa siitä ei ole kyllä yhtään fiilistä kertoa, sillä sen pelkkä muisteleminenkin tuo karvaan maun suuhun. Kerkesimme tehdä kisapaikalla kaksi liikettä, paikalla makuun ja noudon (tuomari sekoitti liikkeiden suoritusjärjestyksen). Sen jälkeen totesin itse liikkurille, että eiköhän tämä koe ollut tässä.

Tokokoepäivän alkukaan ei ollut hyvä: hirveä aamu, johon sisältyi mm. kiirettä, paniikkia, ja riskialtis tilanne vieraan irtokoiran kanssa aamulenkillä, joka meinasi kärjistyä Fellan ja irtokoiran tappeluun lähes meidän takapihalla. Ainoa positiivinen asia oli se, että nyt tiedän Fellan puolustavan mua sekuntiakaan empimättä. Kaiken tuon jälkeen ajoimme puolitoista tuntia Tuusulaan tokoilemaan. Ajomatka ei ollut nähnytkään hyvää fiilistä hätäisen tankkausreissun ja navigaattorin "tee u-käännös"-huutojen kera.

Syy tähän keskeyttämiseen ei luultavasti ollut treenin puute. Vaan sen treenien laadun puute. En ole nyt vuoteen treenannut ohjatussa koulutuksessa tokoa - ja se alkaa  vaikuttaa fiilikseen tosi paljon. Vuosi sitten saimme ensimmäisen ykköstuloksen avoimesta Fellan kanssa, joten Fella osaa kyllä kaiken mitä avoimessa on, joten se ei ole kai syy myöskään. Lisäksi rakas koirani oli kisapaikalla täysin muissa maailmoissa, emmekä päässeet hyvään fiilikseen, vaikka yritimme koko talven ajan tsempata juuri fiiliksen ja motivaation kanssa. Tämä näkyi loppujen lopuksi mm. sillä tavalla, että Piu yritti karata kesken noudon etsimään kumipalloa sieltä minne oletti minun jättäneen sen. Ei vituttanut jälkikäteen, ei toki.

Kuitenkin loppujen lopuksi oli äärimmäisen hyvä päätös keskeyttää koe, kun tajusin itse, ettei koira ole nyt siinä tilassa, että tehtäisiin yhdessä hyvää tokoa, sitä tokoa mitä osataan. Läpirämpimisen ja hikisen kolmostuloksen saaminen ei olisi koiran taidot tietäessä lämmittänyt yhtään, ja lisäksi olisi koira pitänyt palkata tästä. Keskeyttäminen ja koiran vieminen rauhallisesti autoon ilman palkkaa oli varma valinta tilanteeseen.

Tokokoe ei ollut ainoa asia, mikä on keskeytyy tai on jo keskeytetty. Viime viikolla olin tämän vuoden viimeisissä agilitytreeneissä ja toissa viikolla vedin itse viimeiset treenit omalle ryhmälleni. Heinäkuun ensimmäisen viikon jälkeen keskeytyy oletettavasti ainakin puoleksi vuodeksi kaikki koiraharrastaminen, kun lähden Niinisaloon tykistöön inttiin. Tämä aihe jaksaa innostuttaa ja kauhistuttaa koko ajan, tänään jäjellä olessa enää kaksi viikkoa aikaa lähtöön. Mutta kukapa ei nyt haasteita kaipaisi. ;)

Huoleton kesä alkakoon

Nopeasti ajateltuna aika menee ihan järkyttävää vauhtia. Toisaalta paljon on myös tapahtunutkin. Ja toisaalta paljon on jäänyt tekemättäkin kaikenlaista. Toisaalta olisi joskus hyvä olla ajattelematta ajankulkua.

Merkittävimpäna tapahtumana voidaan kuitenkin pitää sitä, että tässä hihnan toisessa päässä on tapahtunut merkittävää viisastumista.

Joskaan se viisastuminen ei ole aiheuttanut merkittäviä muutoksia käytännössä mihinkään. Tämä on näkynyt mm. seuraavilla tavoilla:
1. Ilmoitin Fellan jälleen tokokokeeseen. Tuomionpäivä on 14.6.
2. Ei me oikeesti olla edes treenattu siihen.
3. Enkä tiedä milloin me meinataan treenata.
4. Suunnittelen edelleen itsenäisten keppien ja kontaktien opettamista Rompulle. Huom. suunnittelen.
 5. Lisäksi ollaan aksailtu Rompun kanssa vain hauskaa pitäen, treeneissä hikoillen ja hyllyjä keräillen epiksistä. Annetaan kuvien puhua puolestaan (©Elina Stenberg).

Myrskyn jälkeen on poutasää

Uhottuani, että ryhdyn kotikoirailemaan, olenkin viettänyt viimeiset kaksi iltaa treeneissä! Ihan tunnen kuinka ne stressitasot laskee, ja hyvä fiilis alkaa löytyä. Eilen olimme Rompun kanssa agiliitelemässä, haettiin sitä hyvää fiilistä. Treenattiin niitä itsenäisiä kontakteja, pujoteltiin niitä saamarin keppejä kunnialla loppuun. Juostiin kunnes olimme molemmat hikisiä. Niin se vaan on, että jalat vie agilitytreeneihin aina vaan uudestaan ja uudestaan vaikka mitä suusta päästelisi ja vaikka kuinka kiehuttaisi.

Tänään töistä suoraan tokoilemaan. Fellan kanssa jäävien tehotreeniä ja luoksetulo pysäytyksellä. Ihanassa vireessä likka ja ihanaa oli olla ohjatuissa treeneissä pitkästä aikaa. Romppu ihan liiallisissa fiiliksissä ja ruutua, hyppynoutoa ja maahanmenoa luoksetulossa tahkottiin. Aivan parhautta, vaikkei se ruutu löytynytkään kunnolla eikä jäävätkään kunnolla sujuneet. Tärkeintä oli se, että me nautittiin yhdessä siitä.

Treenien jälkeen laatuaikaa vanhuksen kanssa. Temppuilua ja pallonheittoa, siitä oli tehny Saabran illan kohokohta. On nuo koirat vaan niin rakkautta.

Laskusuhdanteissa

Pitkä tauko kirjoittelusta. Pitkä tauko kaikesta suunnitelmallisesta, mielekkäästä harrastamisesta. Joka jatkunee vielä pitkään. Viimeiset puolitoista kuukautta olin lukenut pääsykokeisiin, jotka menivät päin helvettiä. Tuntuu, etten ole saanut tehtyä mitään, kaikki aika kuluu johonkin stressaavaan päättömään juoksenteluun, enkä nykyään koskaan kerkeä kunnolla treenaamaankaan, puhumattakaan kisaamisesta. Ja silloin kun aikaa löytyy olo ollut agilityradoilla kuin norsulla posliinikaupassa. Muiden lajienkaan kohdalla ei ole valoa. En edes muista milloin olisin ollut tokotreeneissä, ja tokokoe Fellan kanssa muinoin tässä keväällä jäi muutaman hikisen pisteen päähän ykköstuloksesta.

Tulin juuri Rompun kanssa Lägi-Areenalta kisoista. Ensimmäisistä tälle vuodelle. Enkä voi todeta mitään muuta kuin, että mulla on mennyt maku täysin agilityssä kisaamiseen, vaikka lähdin kisoihin loistavalla fiiliksellä. Molemmat kakkosten radat suoraan sanottuna vaikeita, kolmosluokan tasoa. B rata oli vielä siedettävän vaikea, sopivan haasteellinen, vaikkei kukaan saanut nollaa ja vain kolme koirakkoa teki tuloksen. Mutta meillä oli kivaa, juttu luisti ja tehtiin jotain pikkuvirheitä. Hyllytimme kepeille. Mutta fiilis oli edelleen hyvä.

Mutta mitä tapahtuikaan sitten. A rata oli todella vaikea. Mikä kumma muoti siitä on tullut,että kakkosten radat ovatkin nykyään kolmosten ratoja?! Fiiliksiäni ennen rataantutustumista kuvaa loistavasti tämä:

Koko pakka hajosi. Ei pujoteltu keppejä loppuun, roiskittiin kaikki kontaktit, irtoiltiin vääriin putkiin, ja koko ohjaus toimi kolmen sekunnin viiveellä. Päätin radan jälkeen, ettei me kisata Rompun kanssa enää tänä vuonna. Kisataan sitten, kun osataankin jotain. Viime syksykin meni tahkoessa jotain hyllyjä ja vitosia.

Ei sen puoleen en kerkeäkään tänä vuonna kisaamaan, sillä lähden heinäkuussa armeijaan vapaaehtoisesti, mistä olen sekä innostunut että jännittynyt. Mahdollisuuteni päästä siellä sotakoiranohjaajakoulutukseen ovat käsittääkseni hyvät. Mutta oma iloinen koiraharrastaminen on ollut viimeiset pari kuukautta niin hukassa. Totaalisesti. Ehkä me aletaan vain lenkkeilemään, kotikoirailemaan ja katsotaan ensi vuonna sitä treenaamista.

Ei paniikkia

Viikko Fellan tokokokeeseen. Paniikkia. Tai ei paniikkia, mutta tiedän, että menee persiilleen jos lähden takki auki kokeeseen. Eli pieni paniikki, se on se millä tehdään ykköstuloksia. Kisakirjekin on saapunut, 10 koirakkoa avoimessa, huh.

Käytiin tänään treenaamassa kentällä tokoa. Fellan kanssa otin kokeenomaisia, kokonaisia liikkeitä. Positiivista oli paljon, hieman hiomistakin kai vielä. Vire oli ok, ei mikään huippu, sellainen perushyvä. Seuraaminen oli hyvää ja innokasta. Liikkeestä seisominen oikein mainio. Nouto sujui pitkästä aikaa oikein hienosti! :)

Pienen hiomisen listalle viimeiseksi viikoksi voisi lisätä muutamia asioita. Liikkeestä maahanmenossa tökki viimeinen istuminen taas vaihteeksi. Eli iloisia istumisia ja perusasentotreeniä, niistä meidän pisteet on ennenkin karisseet. Lisäksi kaukkareiden ensimmäistä istumista pitää
Lisäksi pitää pyrkiä tekemään hyppy ja luoksetulo tässä joku päivä ihan muistin virkistykseksi, viimeksi kun ollaan noita treenattu ovat sujuneet kyllä mainiosti.
vahvistaa, jälleen.

Rompun kanssa puuhasteltiin ruudun, metallinoudon ja kaukkareiden kanssa. Aluksi pieni pätkä seuraamista, mukavalla vireellä äijä teki töitä, ei mennyt homma yli. Ruutu oli aluksi taas ihan hukassa, johtuiskohan siitä, ettei ole pitkään aikaan kentällä treenannut? Alku huuman jälkeen ruutu kuitenkin alkoi löytymään, ja hyvin löytyikin :) Metallinouto oli myös yllättävän hyvin muistissa, pitää tosin luovutusta alkaa hiomaan lähemmäs, muutoin oikein kiva.

Kaukkareiden kanssa positiivinen yllätys, jokaikinen asennonvaihto sujuu nyt 10m päästä yksittäin ja myös sarjana! Pitää alkaa hiljalleen tekemään eri variaatioita asennonvaihdoista ja vielä himpun verran kauempaa. Aivan loisto juttu!

Valssia, valssia

Mulla lähti eilen ääni. Sain sen niukinnaukin takaisin tänä aamuna, juuri kun olin päässyt ennustamasta, että ylppäreiden jälkeen tuun kipeeksi. Mutta mikäs sen parempi flunssalääke kuin valssitreenit, joihin suuntasimme Rompun kanssa aamupäivällä.

Olin aika innoissani pääsetessäni hiomaan valsseja, ohjauskuviota, jossa olen aina myöhässä. Tai olen ainakin aina ajatellut, että valssit epäonnistuvat usein sen takia.  Kunnes tänään pääsin toteamaan, että se johtuu siitä etten katso koiraa.

Videolta huomaa hyvin, että ensinnäkin kouluttaja joutui kokoajan sanomaan, että "katso koiraa!" Lisäksi rata sujui viimeisellä kerralla erittäin hyvin, kun muistin koko ajan katsoa koiraa. Harmiksi viimeinen rata ei tullut videolle. Lisämausteen treeniin antoi se, ettei saanut käyttää käsiä, vaan oli pakko muistaa ohjaava jalka, rintamasuunta ja se katse.

Yleensä olen pyrkinyt välttämään valssien käyttöä radoilla, koska mielestäni ne on yleensä vain hidastanut meidän menoa ja ajatellut valsseja enemmän sellaisena "viimeisenä vaihtoehtona" lähes mihin tahansa paikkaan. Mutta nämä olivat kaiken kaikkiaan hyvin antoisat treenit, valssien maailma avartui aivan uusin silmin. Ja ehkä mä nyt muistan jatkossa katsoa koiraa. ;)

Lupa elää

Aika rientää taas. Sen huomaa parhaiten, kun huomaa ettei blogiin ole tullut kirjoitettua mitään. Koirien kanssa ollaan vaan lenkkeilty ja käyty viikkotreeneissä. Mistään ei ole kuitenkaan saanut kunnolla kiinni, kun kaikki energia on mennyt lukemiseen tai panikointiin, että pitäisi lukea lisää. Nyt kuitenkin ihanan vapautunut olo, eilen viimeinen koe, kirjotukset vihdoin ohi - nyt saa taas elää.

Kevät tuntuu olevan taas täynnä mukavaa koiramaista tekemistä. Järjestetään epiksiä, koulutuksia ja pääsee ulkokentälle treenaamaan. Rompun kanssa himottaisi päästä ulkokisoihin agiliitelemään.

Fella täytti 13.3. viisi vuotta! Yhteistä taivalta tuon mahtavan otuksen kanssa jo reilut neljä vuotta. :) Ilmoitin Fellan tokokokeeseen 6.4. Porvooseen, saas nähdä kuinka meidän käy ;)

Uutta energiaa

Tuntui taas niin syyllisen hyvältä paeta kirjoitusten luku-urakan alta treeneihin. Alla ilmeeni kun olin saapumaisillani hallille.

Fella ja toko = pientä paikoillaan jauhamista. Kivaa oli, mutta haluaisin silti palavasti ilmoittautua kokeeseen. Tehtiin hyppyä, joka oli yllätyksekseni tosi hyvä! Kerran Fella yritti ennakoida istumista, mutta muuten aivan mainioita tekemistä. Myös niin rakasta noutoa treenattiin. Sain treenikaverilta hyvän huomion palkkaamisesta: palkka pitää heittää Fellalle mun taakse, ettei vaan himmaile kapulan kanssa sen takia, että oon heitelly minne sattuu palloa. Muutama ihan okei nouto. Lopuksi otettiin luoksetulon pysäytys, mikä oli huomattavasti nopeampi kuin viime viikolla, eikä Fella edes näyttänyt tajuavan kuka sille heitti takapalkan. Loistavaa! Fellalla oli mukavaa tekemisen meininkiä sen touhussa mukana :)

Rompun kanssa ei tehty kuin hyppynoutoa ja kaukkareita. Hyppynouto on tosi hyvässä kuosissa! Ja Rompulla oli hirveä virekin päällä, hyvä ettei murissut noutokapulalle, kun täpinöissään sitä säntäsi hakemaan. Kaukkareissa otettiin jälleen yksittäisiä toistoja vaikeimmista asennonvaihdoksista. Ne alkavat kaikki kyllä sujua, jo aika pitkänkin matkan päästä. Pitäisi alkaa nyt yhdistämään niitä liikkeiksi...

Agilityn osalta teemana sylkkärit. Sylkkärit itsessään sujuivat kaiketi hyvin, mutta muutamissa kohdissa käännökset tahtoivat venyä... Pitäisi ryhdistäytyä! Mutta kivaa oli, ihan parasta kun joutuu oikeasti miettimään miten jotakin tiettyä kaarrosta saisi pienemmäksi. Romppu haki keppejä ilokseni (kauhukseni) niin kaukaa, ettei me edes kouluttajan kanssa aluksi tajuttu miksei se lähde ohjaukseen mukaan. Romppu sen sijaan näki, että ohjaus viittaisi kenties kepeille, tosin hyvin kaukana sellaisille oleville, eikä suinkaan putkelle minne oltiin menossa.

Päivän piristys: Ryhmääni oli tullut tuntipörssin kautta treenaaja, joka ei normaalisti siis mun ryhmässä ole. Treenien jälkeen oli niin ihana kuulla hänen suustaan: "Olipa kiva käydä vaihteeksi jonkun muun treeneissä, tuli tosi hyvä mieli." Koirien kautta saa kyllä niin paljon aina uutta energiaa, jonka avulla jaksaa. Ihan parasta.

Oivaltamisen ilo

Blogini on treenipäiväkirjani. Yleensä päiväkirjat sisältävät kaikkea murheiden märehtemistä, suklaan loppumisesta miesongelmiin ja kolmanteen maailman sotaan. Minä kirjoitan siitä mitä koirani tekevät ennen kuin heitän niille pallon.

Dear diary,

Tiistaina oli taas treenipäivä. Treenasimme jälleen tokoa. Rompun kanssa jälleen ruutua. Mutta poiketen tavallisista itsenäisistä treeneistä, koin oivalluksen hetken. Juttelin treenikaverin kanssa ruudun kouluttamisesta ja oikean paikan löytämisestä sekä palkkaamisesta. Oli niiiiiin IHANA pohtia jonkun kanssa jotain ongelmaa. JA LÖYTÄÄ siihen ratkaisu.

Tajusin, ettei Romppu tarvitse enää naksutinta ruutuun. Se osaa ite oikeelle paikalle, jos tarketti on ruudun takaseinässä kiinni. Se oli oppinut, että tarketti ruudussa merkkaa sen paikan, jonka eteen mennään seisomaan. Ja mä tuskailen (tarketin ollessa keskellä ruutua) miksi se jää aina etureunaan tai jopa etureunan päälle seisomaan. Hidas ohjaaja. Fiksu koira. Nyt vain tarketin häivyttämisen kimppuun. Lisäksi otettiin kaukkarit, jotka alkaa olemaan aika kivat yksittäisinä toistoina.

Fellan kanssa aloitettiin treenit pienellä seuraaamiskaaviolla. Likka oli niin kivassa vireessä että! Ei mennyt yli, mutta oli koko ajan ihan täpöllä mukana. Sitten aloitettiin ikuinen paini noudon kanssa. Ensimmäinen toisto ei ollut hyvä, haki kapulan löysästi, ei tehnyt loppuasentoa, eikä pitänyt kunnolla edes kiinni. En palkannut. Ja kappas, seuraava toisto olikin ihan oikea nouto. Ainoastaan loppuasento oli aavistuksen kaukana. Huomasin useamman toiston jälkeen, että Fella paransi ite aina kun ei saanut palkkaa. Täytyy alkaa näemmä vaatimaan sitä noutoa, eikä odotella, että se joskus onnistuisi.

Lopuksi otettiin (ihana treenikaveri apparina palkkaamassa!) pitkästä aikaa luoksetulo pysäytyksellä. Ekalla toistolla pysähtyi todella hitaasti. Toisella toistolla yritti vain saada palloa apparilta. Kolmas oli läpijuoksu. Viimeisellä toistolla sai takapalkan heti käskyn jälkeen, mihin oli hyvä lopettaa. Miettiköön nyt viikon itsekseen pysäytystä ja takapalkkana olevaa palloa. ;) Pakko sanoa, että kaipaan hirveästi ohjattuja tokotreenejä ja omaa koutsia.

Pääsin ilokseni tällä viikolla itekin aksailemaan. Aiheena putkien ja kontaktien erottelu, ansaeste näkökulmasta. Alkuun Romppu valitsikin aina ohjauksen perusteella esteen. Lopputreenissä alkoi suosia kontaktiesteitä, luultavimmin siksi että sai palkkaa aina kontaktin ottamisesta. Palkkailtiin putkille. Rata oli tosi rankka juosta. Paljon takaakiertoja ja persjättöjä. Tuntui tosi hyvältä mennä täysiä. Se on kai agilityn yksi parhaista puolista.

Tokoa ajatellen

Romppusen ja Felluraisen kanssa ollaan tokoiltu. Aksasta ei ole tullut mitään, kun oon ite ollut hieman puolikuntoinen. Lisäksi vedin jälleen kisaavien treenit, mikä sopi mulle paremmin kuin hyvin sillä en halunnut ottaa riskiä mistään jälkitaudista.

Oon vakaasti sitä mieltä, että Fellalle pitäisi saada ilmoa johonkin tokokokeeseen, toivottavasti viimeiseen avon kokeeseen. Meidän treenaaminen on hieman paikoillaan jauhamista, kun mitään uutta ei olla pitkään aikaan tehty. Oon yrittänyt hyvän fiiliksen kautta saada lisäpotkua kaikkiin haastavimpiin liikkeisiin ja leikitty paljon. Toko kun on Fellan kanssa ihan eri tavalla näyttävää kun se todella todella on messissä. Edelleen ollaan siis Fellan kanssa tehty jääviä, hyppyä, noutoa ja kaukkareita. Nouto ei tosin edelleenkään ole sellainen mitä haluaisin, mutta kohtuu kelpo kuitenkin.

Rompun kanssa kaikki muut liikkeet, paitsi tunnari alkaa pikkuhiljaa nivoutua kasaan. Kaikki on jollakin mallilla, osa paremmalla kuin toiset. Hyppynouto on hieno. Metallinouto hieman fiiliksestä kiinni. Kaukkarit sujuu jo kaikki vähintään 5m etäisyydeltä yksittäisiä toistoina. Luoksetulo on melko varma. Ruutu löytyy aina vain useammin. Jäävät on kunnossa. Seuraamista en ole treenannut, enkä myöskään tunnaria.

Mietin tässä, että pitäisi varmaan aloittaa molempien kanssa piakkoin treenaamaan tunnaria. On vain ajan kysymys koska Fellakin on voittajassa, joten olisi hyvä, jos sillä olisi edes yksi liike, jonka osaa jo entuudestaan. Fellalle muutenkin tuo nenänkäyttö on hyvin harjaantunutta. Rompun kanssa oon jotenkin vältellyt tunnaria. Se on mulle itelle sellainen mörkö. Mutta lievästi sanottuna sitten kyllä ketuttaa, jos koira on muuten valmis voittajaan, muttei tunnaria ole edes aloitettu treenaamaan. Ja kai meillä olisi tavoitteena kesällä korkata tuo voittajaluokka. Sitä ennen tosin Fellankin pois avoimesta.

Ulkonakin voisi jo kohta tunnaria treenata kun ei tuota luntakaan ei ole enää...

6-vuotias...

Turkkihan sillä ei ole parhaimmassa iskussa, kun herra vasta nyt kasvattaa talvikarvaa. Mutta komeahan tuo on ;) Iso musta mörkö sheltti. Ja nyt tosiaan jo kuusi vuotta, huhhuh. Huomatkaa, ei yhtään harmaata vielä naamassa!

Aihetta juhlaan

Aloitetaan siitä koiramaisimmasta. Nimittäin Romppu täytti 6-vuotta viime viikon keskiviikkona (12.2.) ! <3 Virallista 6-w kuvaa yritän saada piakkoin, kunhan keretään ulos poseeraamaan tonne loskan keskelle. Onnea myös siskolikoille Roosalle ja Susulle.

Itselläkin pitänyt tässä turhan kiirettä. Penkkarit, niiden jatkot ja abiristeily, jolta kotiuduin eilen vienyt kyllä kaikki voimat. Hauskaa on toki ollut, mutta ihanaa palata arkeen. Tänään oltiin aamulla pitkällä lenkillä metsässä koko lauman voimin, illalla viikkotreenien merkeissä hallilla.

Fellan kanssa treenailtu viimeisen kahden viikon aikana edelleen kaukkareiden ensimmäistä ylösnousua, liikkeestä seisomisen varmuutta, noutoa ja hyppyä. Muut jo hyvinkin hyvällä mallilla, mutta tuo nouto. Miten se voikin olla niin vastenmielinen koiralle, joka kantaa kaikkea mahdollista koko ajan lenkeillä? Fellalla on selkeesti viha-rakkaussuhde noutokapulaan, ja tänään oli vihapäivä. Treenit päättyivät noudon osalta nimittäin siihen, että mä leikin sillä kapulalla. Toivottavasti hiljaa hyvä tulee ja päästään joskus tässä keväällä kokeilemaankin. Avoin luokka alkaa turhauttamaan jo itseäkin, kun sitä on aika kauan ohjaajana tahkonnut.

Rompun kanssa tokon osalta hinkattu ruutua ja kaukkareita. Molemmat liikkeet ottaneet askeita eteenpäin, varsinkin ruutu. Ruutu nimittäin alkaa löytyä, eikä enää vain viiden metrin päästä, vaan jopa viidentoista. Lisäksi Romppu menee ruudussa yhä usemmin sinne minne kuuluu, eikä jonkun tötterön taakse seisomaan. Kaukkareissa edelleen haastavin on seiso-istu-kombo, ja muilla asennonvaihdoilla on välimatkaa jo 10 metriä, paitsi tolla. Luoksetuloissa ei ole tehnyt ennakointeja enää, jes!

Agin osalta ollaan käyty vain viikkotreeneissä. Viime viikon irtoamistreenit osoittautuivat haasteellisiksi, joten siihen täytyy paneutua ehdottomasti tässä keväällä. Tänään oli teemana muisti, ja 23 esteisen pyörittelyradan kanssa meinasi pää hajota. Rata ei ollut teknisesti vaikea, mutta sisälsi useita samoja kohtia, kuten pari samaa hyppyä ja putkea, jotka mentiin 9852735 kertaa radan aikana. Onneksi pojat Romppu & Balu olivat jälleen ihania ja lopputreeneistä jo hymyilytti hien virratessa suloisesti.

Viimeinen ilonaihe, muttei vähäisin on se, että Saabra on jälleen terve! Antibiootit on lusittu loppuun ja kapi sekä ihottuma tiessään. <3

Katsaus kiireeseen

Kiirettä on pitänyt, oon juoksennellut edes takaisin koulun ja kodin väliä ja välillä poikennut työhaastatteluihin. On tehty kevään ensimmäinen yo-koe, odotettu autoa palavasti takaisin korjaamolta. Välillä olo on ollut niin stressaantunut, ettei ole taas tullut tehtyä mitään vaikka olisi kerennyt. Jätettiin tällä viikolla suosiolla mun kiireiden vuoksi tokotreenitkin väliin.

Agiliitelemässä kerettiin Rompun kanssa käymään. Treeneissä oli teemana ratatreeniä. Mukava rata, ei mitään ihmeellistä. Rompulla järkyttävä draivi. Elina huomasi, että Romppu haukkuu ainoastaan radalla silloin kun mä oon myöhässä. Ilahduin tästä huomiosta, sillä en ole koskaan tajunnut sitä itse vaikka oonkin tiedostanut sen, että haukkumista tapahtuu eniten silloin kun Romppu ei tiedä mitä tehdä. Mutta totta kai se ei tiedä mitä tehdä silloin kun mä oon myöhässä. Eli tästä lähtien pyrimme hiljaisiin suorituksiin.

Hyviä uutisia tälle viikolle on se, että kapi alkaa olemaan selätetty. Fellalle ja Rompulle ei kerennyt tartuntaa tulemaan, kun saivat tarpeeksi ajoissa lääkkeet ja Saabrankin ihottuma on ottanut huikean askeleen kohti tervehtymistä. Antibioottikuuri jatkuu vielä.

Voihan ihottuma

Saabra kävi moikkaamassa vakkarieläinlääkäriä parantumattoman ihottuman kunniaksi toissapäivänä. Muutamia viikkoja jatkunut, ihottuma joka hiljalleen paheni, eikä lähtenyt kotikonstein vaan vaati lopulta ell-reissun. Vanha lady oli esimerkillisen vieraskoreasti kun ell otti raapimanäytteen. Ihottuman aiheuttajista jäi jäljelle kapi, jota ei kuulemma voida todeta millään testeillä. Mutta koska ihottumalle ei löytynyt mitään muuta syytä, elämme oletuksessa että meillä on kapi.

Ja niille, joille ei ole selvää, mistä kapi voi tarttua: kapi tarttuu koiriin useimmiten lenkkeillessä metsissä tai muissa paikoissa joissa on saattanut kulkea kapinen supi/kettu. Ja mehän ei juuri mitään muuta tehdäkään kuin lenkkeillä metsissä, joten lienee selvää että lenkin varrelta se on luultavasti tarttunut mukaan. Myös ell sanoi että lämmin alkutalvi on saattanut lisätä riskiä saada kapi.

Kaikki koirat saivat loistartunnan, Saabra antibiootit ja hoitovoidetta kyynärpään ihottuma-alueelle. Ei ole varmaa, onko Fella ja Romppukin saanut tartunnan, kun ei ole oireita, mutta jätimme sen takia tämän viikon treenit varmuuden vuoksi väliin. Saabra on vielä ainakin jaksanut olla hyvin kärsivällinen ja kiltti ihottumaa rasvatessa seuraillessa, kun saa nannaa samalla.

Eläinlääkäri tsekkasi muutenkin Saabran yleiskuntoa, kun kerrankin oli käymässä siellä. Kaikki vaikutti normaalilta ja neiti on kuulemma tosi hyvässä kunnossa. Hieman hammaskiveä, muttei kuulemma pahasti. Aavistuksen kuulemma pyöreyttä, joten ruoka-annoksen koon voisi ehkä hieman päivittää. Ell sanoi myös näkevänsä hieman kaihia silmissä, itse huomasin saman viime keväänä. Oikeassa valossa sen näkee, jos katsoo sen silmiä.

Mutta muuten ihana kuulla tänä vuonna pyöreitä täyttävän koiruuden olevan hyvässä kunnossa. Naama sillä on jo harmaa, mutta mieli on edelleen hyvin nuori. Nuorempana todettu lonkan nivelrikkokin on pysynyt vuosia oireettomana ja kivuttomana. Saabralla onkin epäilemättä vielä useita vuosia edessä kanssamme <3

Haters gonna hate

Päätin aluksi etten avaa sanaista arkkuani liittyen mediassa vellovaan vaarallinen koira -keskusteluun. Mutta teen sen kuitenkin, osaksi sen takia että, mulla näyttää olevan aikaa.

Kuva ei ole minun, mutta julkaisen sen sillä sitä on lupa jakaa. Hieman huumoria!

Todetaan nyt aluksi että, mikään koira ei ole vaarallinen ennen kuin siitä tehdään vaarallinen. Luetaan tästä pois nyt sairaat koirat, jotka saattavat kipuiluaan käyttäytyä epänormaalisti. Koiranpentu muuttaa noin 7 viikkoisena uuteen kotiin, siitä voi alkaa koiran tie vain joko kohti kunnon koirakansalaista tai ongelmakoiraa. Tästä päättää koiranomistaja, joka on vastuussa koirastaan.

Samalla tavalla kuin jokaisesta ihmislapsestakin voi tulla aikuisena sarjamurhaaja tai lakimies, vaikuttaa koiraan ja sen vaarallisuuten ympäristölle sen elämän kokemus ja kasvatus, samoin kuin ihmisillä. Koira ei synny vaarallisena, joten on ala-arvoista väittää että, jokin koirarotu olisi vaarallinen. Ihmisten keskuudessa puhumme samasta ilmiöstä nimellä rasismi, miettikää. Vaarallisen koiran saa siis kasvattamalla siitä vaarallisen. Ei kukaan ihminenkään synny sarjamurhaajana, vaan se on suurimmaksi osaksi epäsopivuutta ympäristön kanssa.

Ensimmäinen asia, joka tulevalla koiranomistajalla voi mennä pieleen, on se että hän ottaa koiran. Ei koira sovi kaikille ihmisille, ja jos koiran ottaa väärästä syystä, esimerkiksi egon takia, ollaan väärillä teillä. Koira sopii ihmiselle, joka haluaa itsellensä seurallisen eläimen. Ei vauvaa eikä esinettä. Eikä varsinkaan minkään jatketta.

Toinen ja painavin asia, joka voi mennä koiranomistamisessa pieleen, on rodun tai roduttomuuden valinta. Oikeanlaisen koiran löytymistä ei voi painottaa liikaa, enkä edes viitsi mainita mitä ajattelen ihmisistä, jotka hankkivat tietynlaisen koiran koska se näyttää kivalta. Koira tulisi ensisijaisesti valita sen perusteella, kuinka paljon on valmis lenkkeilemään päivittäin. Turha kuvitella että, metsästyskoiran omistaminen tekee sohvaperunasta todella sporttisen persoonan. Niin ei käy, vaan sohvaperunasta tulee seinille hyppivän, tulevan ongelmakoiran omistaja.

Käsi kädessä liikunnantarpeen kanssa kulkee rotujen käyttötarkoitus, jota on syytä miettiä, sillä suurin osa koiraroduista on vanhoja käyttökoiria. Paimenia, vartijoita, metsästäjiä, pelvelijoita, juoksijoita, noutajia ja suojelijoita. Vain pieni osa koiraroduista on alunperin seurakoiria. Tämä ei tarkoita etteikö mitkään muut kuin seurakoirat sopisi seurakoiriksi. Mutta onko järkeä hankkia työkaveri joka istuu päivät kotona? Ei. Jotkin koirat vaativat työtä, ja jos sitä ei ole ne alkavat oireilla ongelmakäytöksellä.

Viimeiseksi kannattaa punnita kuinka vahva persoona itse on. Nyhverö ihminen ei osaa olla kovapäiselle koiralle johtaja. Kaikille on kivuttomampaa, jos koiran ja omistajan temperamentti löytää sopuisan yhteiselon. Yksi syy miksi koirasta voi tulla vaarallinen, on se että sillä ei ole johtajaa. Jos koiralla ei ole johtajaa, ottaa se itselleen johtopaikan. Sama ilmiö pätee ihmiskuntaan, aina on oltava johtaja. Ja vahvat koirat tarvitsevat luonnollisesti vahvan johtajan.  Ei yritysmaailmassakaan suuria yrityksiä johda nyhveröt, vaan voimakkaat persoonat.

Kun sopiva koira ja omistaja ovat viimein kohdanneet toisensa, jää jäljelle enää yksi haaste. Koiran peruskouluttaminen, jota ei tule väheksyä. Kaikki koirat on peruskoulutettava, ja kaikkien ihmisten pitäisi se tietää kun koiran hankkivat. Kuten olen aikaisemminkin sanonut, en ymmärrä miten ihmiset jaksavat elää kurittomien koirien kanssa, sillä kaikille on helpompaa jos koira on hallinnassa. Lupaan, ettei kukaan ole koskaan katunut sitä, että koulutti koiransa.

On siis vain vääriä omistajia, ei vaarallisia koiria. Näin vältyttäisiin otsikoilta "koira - ihmisen vaarallisin ystävä". Koiraihmiset ovat ehkä liiankin kiihkeästi puolustamassa koirien vaarattomuutta, sillä jos joku olisi yhtään ajatellut eläinrääkkäystilastoja, tätä keskustelua ei olisi syntynyt. On selvää, että ihmiset tekevät paljon enemmän pahaa koirille kuin toisinpäin. On selvää että, aina tulee olemaan vastuuttomia koiranomistajia, joten haters gonna hate. Tätä keskustelua ei taatusti käydä viimeistä kertaa.

Pätevä!

Pakko hehkuttaa: oon nyt virallinen agilityn koulutusohjaaja, eilen tuli postissa mun koulutusohjaajakortti!

Mitäs tuohon lisätä. Ei mulla muuta. Perinteiseen urheiljakysymykseen vastaan että, hyvältä tuntuu.

Kontaktitreeniä

Olin koko eilisen suunnitellut lähteväni epiksiin - aamulla kuitenkin heräsin ajatellen "ompa ihanaa, että sai nukkua pitkään", kunnes tajusin, että olin suunnitellut lähteväni Siuntion Koirakerhon epiksiin KirSu-hallille. Onneksi kerkesimme ihan hyvin loppujen lopuksi kisaavien radalle.

Otettiin kaksi rataa. Ekalla radalla Romeo hidasteli ja oli epävarma puomin kontaktilla - ilmeisesti muisti, että pitäisi pysähtyä, muttei ollut aivan varma mihin kohtaan. Palkkasin oikeasta asennosta ja jatkoimme normaalisti rataa. A:lla Romppu ikäänkuin valui kontaktin yli, yritti hillittömästi hidastaa, mutta luisi kuitenkin alas asti ilman 2-on-2-offia. Otettiin koko A uudestaan ja tällä kertaa kontakti näytti siltä mitä piti, ja palkkasin taas.

Toisella radalla Romppu otti molemmat kontaktit tosi hyvin, himmaili vähän, mutta ei epäröinyt tai rynninyt, saati loikkinut yli. Palkkasin molemmille kontakteille. Lisäksi oli jännä huomata, että kepeillä oli pientä epävarmuutta. Molemmilla kerroilla jätti pari viimeistä keppiä tekemättä, jonka sitten korjasimme.

Romppu oli ilokseni ihan kisafiiliksissä, joten kukaan ei voinut välttyä kuulemasta, että olemme paikalla. Oli hyvä päästä palkkaamaan sitä kontakteille, kun se oli selkeesti kisafiiliksissä, ja luultavasti viime viikonlopun kontaktitreeni ja kisapaikkaorientaatio sai sen epävarmaksi kontakteilla ekalla radalla. Omat fiilikset olivat myöskin hyvät, tuntuu hyvältä saada hieman kehitystä kontaktien suhteen vihdoinkin.

Pitkästä aikaa saimme myös toisenlaista huomiota: "Ompa se harvinaisen iso!" Joo, hieman isoluinen uroshan se. Tosin puolet tästä huomiosta ja sympatiasta tuli toiselta shelttiohjaajalta, jonka oma uros oli muutamaa senttiä yli minien rajan ja siis erittäin pieni medi. Hyvän kokoisen agilitysheltin saaminen on kyllä välillä niin tuurista kiinni.

Tavallaan, tavallaan

Tavallaan mä lupauduin vetämään kisaavien treenien, joissa itse treenaan. Tavallaan sain valmiiksi suunnitellut treenit sähköpostiini tunti ennen treeneihin lähtöä. Tavallaan vilkaisin sitä ekan kerran vasta kun aloittelin treenejä ja radan rakentamista. Tavallaan teema oli pyörittämiset. Tavallaan tuntui että, olin radanrakentamisen ajan ihan hukassa. Alla ilmeeni miettiessäni rataa ensimmäiset kymmenen minuuttia.

Joo. Päätin noiden treenien jälkeen et tykkään tosi paljon mölleistä ja alkeista koulutettavina. Niillä on helppoja ratoja rakentaakin! Vedin treenit kaikesta huolimatta ihan kunnialla loppuun, mutta se fiilis kun koirakko toisensa jälkeen menee radan upeasti ja multa ei löydy muita sanoja kuin "Joo siis näytti ihan tosi hyvältä! Kaikki näytti hyvältä, ja eikä mulla oikein ole muuta sanottavaa." Koirakoille, joilla kaikki alkaa olla kohillaan, on tosi hankala antaa rakentavaa palautetta että, ohjaaja saisi jotain treenistä irtikin! Menee sitten melkein enemmän pilkun viilailun puolelle, mutta sitä kai se on.

Kisaavien treenien jälkeen treenasin yksin Rompun. Oli aika löysää menoa mun osalta. En osaa juosta jos mittari näyttää -11c, loppuu hengityskapasiteetti, eikä mulla ollut ketään potkimassa perseelle. Pitäisi ehkä opetella juoksemaan pienessä rapsakassa pakkasessakin. Ja Rompun kanssa pitäisi oikeesti ottaa "takaa"-käsky hionnan alle. Ois hieno, jos se sujuisi niin hyvin, että lähtisi esim. 10 metrin päästä hyppäämään takaa, siitä olisi nimittäin ollut hyötyä tällä radalla.

Muutoin aika peruskauraa, tai sitten radan helppous johtui siitä ettei kukaan ollut huomauttamassa mulle mun ohjauksesta. No, joka tapauksessa hieman löysät treenit, mä vaan tarviin jonkun joka huutaa että, "JUOKSE!" tai vaihtoehtoisesti jonkun joka epäilee mun jaksamista, ja jolle on pakko todistella että "Kyllä mä JAKSAN." vaikka olisi ihan kuolemankielissä, silloin ohjauskin on terävempää, paketti pysyy kasassa ja mä todellakin juoksen. Kisapaikoilla voisi kuuluttaja vaikka alkaa karjumaan megafoniin "Saatanan lyllerö, et ikinä kerkeä tohon persjättöön, yritä edes!" Niin saataisiin varmaan noita nollia useammin.

Asiasta toiseen. Tokotreeneissä Fellan kanssa teimme liikkeestä seisomista ja hyppyä. Seisominen oli ihan ok, lisää vielä varmuutta niin hyvä tulee. Tahtoo vieläkin liikkua, jotta näkisi mut kokoajan optimaalisesti, mutta hitaasti se sakunkin maltti kasvaa. Hyppy on hyvällä mallilla! Ja vire! Vinkui autossa kun saavuttiin hallin pihaan, ja oli koko ajan ihan täpöllä messissä! Ihana Fempula :) Tämä iloinen ylläpitotreeni tuottaa siis tulosta, mikä on enemmän kuin hyvä juttu! Vielä lisää tarkkuutta pikkujuttuihin, joista meiltä on aina mennyt kokeissa pisteitä, (kuten perusasennot) niin hyvä hiljaa tulee.

Rompun kanssa tokon osalta touhusimme hyppynoudon, kaukkareiden ja läpijuoksujen parissa. Hyppynouto oli ihan huippu! Tein vain yhden kokeenomaisen toiston, mutta koska se oli niin hyvä, en ottanut enempää. Kaukkareissa sille on vaikeaa tosi pitkä matka, yli 10m. Silloin Romppu nykii paikoillaan, ihan kuin ei tietäisi mitä tehdä, välillä tosin onnistuu jo ihan ok. Taas lähempänä tekee jo niin hyvin, että pakko vaan kasvattaa välimatkaa. Lisää treeniä kaukkareihin.

Ensimmäisessä läpijuoksussa Romppu teki kaksi täydellistä maahanmenoa. Oikeesti. Ja ihan omatoimisesti, mitään käskyäkään en edes antanut. Kehotin vain välillä tulemaan tänne. Onneksi kahdella jälkimmäisellä ei enää tarjonnut mitään... hassu. Ei varmaan tarvitse treenata kuin pelkkiä läpijuoksuja ennen koetta, sillä toi menee maahan tai seisomaan tai alkaa tanssimaan jos vain pikkasen vinkkaan kesken luoksetulon.

Mölleilyä, lenkkeilyä, löllöilyä

Suunnattiin eilen aamulla Rompun kanssa Lohjan Koirakeskuksen mölliagilitykisoihin. Paikalla oli himmuisesti ihan alottelevia koirakoita, suurin osa hyvin rauhallisia myös (tai jännityksestä kankeita). Joka tapauksessa kisapaikka oli hyvin rauhallinen - lähes häiriötön. Otin kaksi starttia, lähdin viimeisenä ja koska olin ainoa, joka otti uusintaradan, sain juosta kaksi kertaa radan peräkkäin.

Oma suunnittelemani radan sellaisen. Taino kun pahamaineinen tuomari Elina sattuu olemaan hyvä treenikaverini ja tän talven koutsini, suunnittelimme yhdessä radan, jolle saisin Rompun kanssa mahdollisimman monta kontaktiestettä ja monta kertaa.

Koska ympäristö oli hyvin rauhallinen ja minä melko rento (yritin tekojännittää, melkein ehkä kai onnistui) Romppu otti tilanteen treeninä. Se oli ohjattavissa, sillä se ei ollut nähnyt yhtään kierroksilla olevaa agilitykoiraa tekemässä rataa. Se otti kaikki kontaktit, ihan 2-on-2-off -asentoa myöten! Olin aika yllättynyt ja samalla tyytyväinen. Hieman jäi kaivelemaan, ajatteliko Romppu tuon olevan kisatilanne vaiko ei. Kuitenkin aivan loistavaa saada onnistumisia kontakteilla täysin vieraissa paikoissa! Saatiin kuitenkin tehtyä kaikki kontaktiesteet ilman yhtäkään virhettä. Romppu <3 Ensi viikonloppuna ois KirSu -hallilla möllit, pitäisi varmaan jaksaa lähteä sinnekin niin saisi nuo kisakontaktit kuntoon joskus että, pääsee joskus kisaamaankin ihan kunnolla kunnolla ;)

Muutoin ollaan koirien kanssa vedetty pitkää lenkkiä metsässä, täällä etelässä on ollut upeat talvikelit, vihdoin! Pakko rakastaa tota säätä, vaikka naama jäätyy ja pukemiseen menee vartin verran. Oli pakko myös ulkoiluttaa viikonloppuna kameraa kun kerrankin oli otollinen sää :)

Lauma tohinoissa

Aina liikkeessä :D

Kansikuvapoika kerjää

Saabra näyttää nuoremmille miten lumesta nautitaan

Aina yhtä kuvauksellinen!

Loppu lenkistä jo malttaa...

Talvi yllätti aut.. agiliitelijät

Eilen olisi ollut viikkotreenien vuoro. Skippasin kuitenkin tokotreenit ja Rompun agilitytreenit, koska mulla ei ollut alkuillasta autoa ja en halunnut Rompun joutuvan odottelemaan hikisenä kun vedän muille treenejä. Ei olisi ollut kovin hauskaa antaa ressukan palella ja vilustua, varsinkin kun lämpömittari näytti -17c. Lähdin kuitenkin vetämään omalle ryhmälleni treenejä, ja paikalla oli huikea osanottajamäärä, yksi koirakko uhmaamassa pakkasta. Noh, kunnon lämpät alle ja yksityistreenit, mikäs sen mukavampaa, sai keskittyä yhteen koirakkoon täysipainoisesti.

Päädyin illalla tokoilemaan kuitenkin hallilta palatessani, kun eteisessä mua odotti kolme heiluvaa häntää ja kirkasta koirannaamaa joihin oli printattu "jokos tehään jotain, ihan mitä vaan, pliis, mennään jo!" Tein kaikkien kanssa vauhdikkaalla lelupalkalla seuraamista ja jääviä. Pakko sanoa että Saabran seuraaminen on nykyään päässyt vähän, noh, ruosteeseen. Intoa piisaa enemmän kuin monilla nuoremmilla koirilla, mutta grand old lady hieman ottaa valtuuksiaan itselleen, kuten poikittaminen. No, mitä pienistä, pääasia että oli hauskaa.

Rompun kohdalla pakko sanoa, että liikkeestä istuminen on koekunnossa! Jos kolmen kuukauden treenittömän jakson jälkeen tekee täysin virheettömästi liikkestä istumisen, niin oppi on kyllä mennyt perille :) Seuraamisen askelet vasemmalle muihin käsittämättömiin ilmansuuntiin olisi hyvä ottaa työn alle. Fella fempulaisen kanssa ei mitään ihmeellistä, peruskauraa, iloista tekemistä. Vaatii edelleen "seiso" käskyyn lisää varmuutta, sellaista ettei ottaisi askelia mihinkään suuntaan, vaikka alkasin ite tekisin mitä tahansa.

Viikonloppuna oon suunnitellut lähteväni Lohjan Koirakeskuksen möllikisoihin treenaamaan Rompun kanssa kontakteja, ihan hauskaa. Muutoin ollaan vain nautittu raikkaasta pakkasilmasta ja lumesta. Tehty paljon pitkää lenkkiä koko lauman kanssa. Talvi on vihdoin tullut. Ei enää tassupesuja. Life is good.

Taas mennään!

Nyt kun pyhät oli rentouduttu, sluibattu ja nautittu -lusittu loppuun, on kai aika palata takaisin arkeen. Elämä on aika kiireistä, kuukauden päästä ensimmäiset yo-kokeet (vievät luonnollisesti maukkaan osan kaikesta ajasta). Mihinkään kokeisiin tai kisoihin en siis todellakaan aio ilmoittautua ennen kuin nuo ovat ohi. Nautin siis maaliskuun loppuun asti tavallisen koiranomistajan arjesta kera yksien viikkotreenien.

Jotka muuten alkoivat eilen joulutauon jälkeen. Onneksi kukaan ei heittänyt kinkunsulatusläppää. Rompun kanssa tartuimme siihen toiseksi vastenmielisimpään: metallinoutoon. (vain tunnari pääsee sen edelle). Päätin yrittää kokonaista suoritusta, toivoen että Är ei turhautuisi heti vastenmieliseen materiaaliin. Ekalla toistolla ei tuonut kapulaa, vain juoksenteli. Selvää ylimääräistä energiaa oli siis ilmassa. Toisella toistolla toi kapulan iloisesti, luovutti hieman liian kauas, mutta palkkasin silti. Enempää emme tehneet, yritän vain saada metallinoudosta kivemman kaiken näperryksen jälkeen.

Sitten treenattiin kaukkareiden asennonvaihtoja, kerrallaan vain yhtä ja vaihtelevalla välimatkalla, alkaa onnistua kohtuu kivasti! Vaikein Rompulle on seisomisesta istuminen, en tiedä miksi. Toimii ilman käsimerkkiä, käsimerkin kanssa menee hämilleen? :D Noh, lisää treeniä. Muut asennonvaihdot alkavat sujua jo 10m päästä. Lopuksi otin useita iloisia läpijuoksuja, ja ne todellakin olivat iloisia ja vauhdikkaita! <3 Ei tietoakaan pysäytyksien ennakoinneista.

Fellan kanssa teimme kaukkareiden ensimmäistä nostoa, joka on nyt sellainen kun tykkään. Terävä ja reipas. Tehtiin myös kaukkarit kokonaisena liikkeenä, näytti hyvältä! Noutoja otin jälleen pari. En tiedä mitä sille pitäisi tehdä, se jotenkin kaipaisi lisää potkua. Tällä hetkellä on se on sellainen peruskiva, luovutus joka kerta erilainen. Kokeessa saisi varmaan 7. Jotain hitsausta Fella kyllä kaipaisi kapulaan. Lisäksi pidimme sen kanssa vain kivaa, läpijuoksuja, pallon heittelyä ja leikkimistä. Olisi hyvää ylläpitää sillä mielessä avoimen luokan kaikkia liikkeitä ja pitää kunnolla hauskaa. Sillon oisi hyvä meininki keväällä kokeissakin...

Agilitytreeneissä aiheena twist ja saksalainen. Koska saksalainen on mulle paljon luontevampi ohjauskuvio ja ihan kisakäytössä, päädyin keskittymään twistiin. Se sujui kuitenkin yllättävän hyvin molemmilla koirilla, jopa Rompulla. Sain aika paljon kehuja Elinalta mun ohjaamisesta, tuli tosi hyvä fiilis. Eikä sen puoleen, olisi se ihme jos ei 7 vuoden treenaaminen näkyisi itsessäkin. Päädyimme hiomaan Elinan kanssa mun ohjaamista takaakierroissa, ja totesimme et mun pitää ottaa selvää osaako Romppu pelkällä sanallisella käskyllä takaa hyppäämisen ja kuinka pitkältä matkalta. Pitäisi kuulemma uskaltaa ottaa enemmän riskejä, eikä peittää kaikkia varmisteluja nopealla juoksemisella!

Juoksemisesta puheen ollen innostuin tavattomasti heitosta, että jos kunto riittäis treenaisin Fellan kanssa caniccrossia. Tajusin kuitenkin asiasta innostuttuani että hei, eihän se mahotonta ole! Pitää laittaa juoksuvyö ja juostava remmi hankintaan ja sit mennään Fellan kanssa ja ihan täpöä :D

Koirien hallinnasta

Muutama sana koirien hallinnasta ja omistamisesta. Tänäänkin tuli metsässä koirien kanssa lenkillä ollessa iso vapaana yksin kulkeva uroskoira vastaan. Koira oli leppoisan oloinen, mutta silti irtokoira. Koiralla oli yllään valjaat, joten se oli selkeästi lenkillä omistajansa kanssa, ja omistajan vihellys kuului hyvin kaukaa, oman arvioni mukaan noin puolen kilometrin päästä. Lopulta pitkän hätistelyn jälkeen koira palasi oman omistajansa luokse. Myöhemmin omistaja tuli vastaan minua remmien päissä tämä äskeinen irtokoira ja toinen saman rotuinen narttu. Molemmat koirat kiskoivat ja rähjäsivät minua ja koiriani kohti.

Mietin miksi koiraa on pakko ulkoiluttaa päästämällä se vapaaksi (maallakin), jos se ei ole ollenkaan hallinnassa? Tai miksi ottaa iso, ehdottomasti koulutuksen vaativa koira, eikä edes mikään helpon rotuinen koira, jos ei ole minkäänlaista mielenkiintoa edes peruskouluttaa sitä? Ei koira ole egonjatke tai osan kenenkään tyyliä, se on eläin. Koiran voisi valita hyvin omien tarpeiden, ajan ja halujen mukaan.

Jos en olisi viettänyt koko elämääni koirien ja muiden eläinten kanssa, luultavasti säikähtäisin järjettömästi, jos lenkillä vastaan tulisi iso irtokoira ja  omistajan vislaus kuuluisi hyvin kaukaa. Toiseksi, kun ulkoilen itse paljon yksin kolmen kohtuullisen ison koiran kanssa, ja vaikka ne ovat hallinnassa, en pysty tekemään mitään sille, jos joku irtokoira tulee iholle, etenkin kun omat koirani ovat kiinni. Tiedän osan koirista näissä tilanteissa käyvän kuumana, vaikka ovatkin sosiaalisia muita koiria kohtaan. Etenkin koirat, joiden rodunjalostuksessa on suosittu terävyyttä ja puolustamiskäyttäymistä voivat hyvinkin puolustaa omistajaansa vieraalta irtokoiralta.

Toisaalta kun mietin, miltä minusta tuntuisi omistaa valtavan energinen, vahvaluonteinen koira, joka ei olisi yhtään hallinnassani. Se olisi hirveätä suoraan sanottuna, joten en voi ymmärtää ihmisiä, jotka antavat koiriensa juoksennella vapaina milloin missäkin tietämättä missä ne ovat. Saisi aina arvailla tuleeko koira luokse kun sitä kutsuu. Tai mitä tekisin, jos joku muu lenkkeilijä tulisi vastaan ja koirani juoksentelisi hallitsemattomasti tätä kohti? Rukoilisinko ettei se syö sitä ja ettei lenkkeilijä nostaisi syytettä mistään. Niinkö?

Koiran omistaminen on enimmäkseen vastuuta, muu on kuin kirsikka kakun päällä. Vastuu on koiranomistajalla peruskouluttaa koira, huolehtia sen perustarpeista (mm. riittävä liikunta!) ja saattaa se yhteiskuntakelpoiseksi. Peruskouluttamisella tarkoitan sitä, että koira on hallinnassa, kuuntelee omistajaansa, ei kisko tai rähise remmissä, tulee kutsuttaessa luokse ja suhtautuu muihin lenkkeilijöihin rauhallisesti ja ystävällisesti. Ei kuulosta pahalta, eihän?

Lisäksi Suomesta erilaisia palveluita ja osaamista onegelmakäytöksen kitkemiseen ja peruskouluttamiseen löytyy helposti ja suhteellisen edullisesti. Väitän, että suurin osa koirien käytösongelmista johtuu tai on kytköksissä liian vähäiseen liikuntaan. Energisen koiran ulkoiluttamiseen ja energian purkamiseen löytyy muitakin keinoja kuin päästää se vapaaksi lähimpään metsään muiden lenkkeilijöiden kiusaksi. Koiran kanssa voi pyöräillä, juosta, hiihtää, ja käydä uimassa sekä tarjota sille aivotoimintaa.

Onko siis silloin pakko ottaa itselle joko liian haastava koira tai koiraa ollenkaan, jos ei ole valmis näkemään yhtään vaivaa koiran saattamiseksi yhteiskuntakelpoiseksi tai tarjoamaan sille tarpeeksi liikuntaa? Ei. Koiran ottaminen on täysin vapaaehtoista, ja mahdollisia rotuja mistä valita on satoja. On rotuja, jotka kokonsa tai luonteensa takia vaativat enemmän liikuntaa tai koulutusta, mutta kaikki vaativat niitä molempia. Jos ei ole valmis tekemään noista jompakumpaa tai molempia, olisi elämä varmasti paljon helpompaa ilman koiraa tai esimerkiksi hamsterin kanssa.

Uusi vuosi

Sujui koirien osalta hyvinkin rauhallisissa merkeissa, kiitos rauhoittavan Adaptil -suihkeen.
Tuote perustuu siis luonnollisen feromoni -nimisen hormonin rauhoittavaan ja koiran turvallisuuden tunnetta lisäävään vaikutukseen. Pientä piilomainontaa, meillä toimi ainakin loistavasti! (Kuva Mustin&Mirrin kuvastosta)

Saabra on tullut vanhemmiten hyvin ääniaraksi. Tänä vuonna erityisesti mennyt paljon pahemmaksi tuo arkuus, menee nykyään paniikkiin jo esim. myrskyistä, ukkosista nyt puhumattakaan. En siis ottanut vaihtoehdoksi antaa koiravanhuksen panikoida kahdeksaa tuntia, olisi ollut hirveää katsottavaa. Laitoin molemmille Saabralle ja Rompulle, huivit joihin suihkutin säännöllisin väliajoin Adaptilia. Rompulle laitoin siksi että, yleensä Saabran hermostuneisuus tarttuu siihen, yksinään ei ole arka äänille. Rompun ollessa hyvin rauhallinen ja vain lähinnä nukkuessa koko illan, antoi sekin hieman turvaa ja lohtua Saabralle. Fella nyt ei ole koskaan pelännyt ilotulitusta, joten se nyt oli tavallinen oma iloinen itsensä.

Hieman levoton Saabra oli pahimman räiskeen ajan, mutta suurimmaksi osaksi hyvin rauhallinen. Turvaahan Saabra hakee aina mielellään huonekaluilta, joten niille se hyppi muutaman kerran. Kuitenkin verrattuna normaaliin käytökseen ilman rauhoittavaa suihketta, tilanne oli todella hyvä.

Pahoittelen kuvan laatua, kännykkä pimeässä ei anna aina parasta lopputulosta! Muutoinkin vuosi on vaihtunut aika leppoisissa tunnelmissa, pitkää lenkkiä vedetty koirien kanssa tuolla kuraisissa metsissä ja tehty pientä tottistelua pihalla. Tänään harjasin turrikat oikein perusteellisesti ja lyhensin maha-ja tassukarvoja niin paljon kuin uskalsin. Jos nyt ei tarttuisi puolta metsää ja viittä kiloa hiekkaa mukaan kotiintuomisiksi lenkiltä. Mukavaa uuden vuoden alkua!