keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Pakollinen paineiden purku

Oon tässä ollut varmaan puolitoista viikkoa kipeenä. Viime viikolla skippasin koirienkin treenit ja lenkit, jotta parantuisin. Noh, parantumista ei ole näkynyt viikon levon jälkeenkään. Eilen oli pakko oli päästä tekemään jotain, ja mikäs terveellisempää kuin illan treeneihin lähteminen, kun oli kuumekin nousemassa. Ei sen puoleen, oli oikein antoisat treenit. Tänä talvenahan mä sumplin itselleni oikein edullisesti nää treenit. Mulla on ensin tunti aikaa treenata itsenäisesti hallissa tokoa, sen jälkeen on Rompun agilitytreenit ja sen jälkeen on mun oman ryhmän treenit.

Fellan kanssa tehtiin hieman tokoa. Vahvistettiin kaukkareita ja liikkeestä seisomista sekä pieniä pätkiä seuraamista treenin lomassa. Hyvin sujuu, kymppejä olisi rapissut tuomarilta kuin tuomarilta. Lopuksi innokasta noutoa, tavoitteena oli juuri nostaa viretasoa noutoon. Vielä vaatisi kovemman innon ja halun tarttua kapulaan, jotta koetilanteessakin sujuisi. Onneksi on vielä puolitoista viikkoa aikaa kokeeseen. Luovuttaminen oli ajoittain kärsimätöntä, muutoin hyvä. Tiputti muutaman kerran kapulan ennen aikojaan.

Rompun kanssa tehtiin töitä hyppynoudon kanssa. Nostettiin virettä ja tehtiin paljon lennokkaita toistoja, joissa en vaatinut luovutusta jne. Saatiin onnistumisprosentti hyvin lähelle 100, jes. Lisäksi otin kapulan häiriöpitoja, Rompullakin kun on tapana pudottaa kapula ennen kuin "kiitos" käskyä on kuulunut. Noudon otin kaksi luoksetulon pysäytystä, yhden seisomisella ja toisen maahan. Molemmat näyttivät omaan silmään sujuvilta, nyt pitää vain pidentää matkaa ainakin puolella, sillä nyt sitä oli ehkä 15-20m.

Ensi treeneissä pakko kyllä supistaa tota treenattavien asioiden määrää, jotta ei koirien vire katoa. Molemmille se ois nyt erityisen tärkeää, Felluralle siksi, että sillä koe piakkoin ja Rompulle siksi, että koko ajan opetellaan uutta. Tosin, Rompun kohdalla en olisi niin huolissani. Se on kyllä ihmevirtapakkaus. Oikeesti, vaikka se oli jo treenannut tokoa, oli se ihan kierroksilla kun agilityradalle päästiin.

Meillä oli ratatreenit ja ideana oli pyrkiä suorittamaan rata nollana. Oli suhteellisen paljon tiukkoja käännöksiä ja pimeitä kulmia, muutoin ei teknisesti hirveän vaikea rata. Mutta tuo koira. Se irtoili väärille esteille niin makeesti, aijai. Rompulla oli semmoinen hirveä raivoisa draivi päällä ja vitsit että vauhtia riitti! Sanoinkin koutsilleni Elinalle, että eka ratayritys muistutti hirveästi meidän hyllyratoja. Koira vaan juoksee enkä kerkeä minnekään edes pelastelemaan. Tai jos kerkeän koiralla ei ole korvia, vaan se tekee jotain omaa rataa. Siitä kyllä huomasi, että viime viikko oli mennyt makoillessa. Hyvä, että päästiin molemmat vähän purkamaan tekemisen tarvettamme :D vaikkakin treenikaverit oli jo huolissaan, että saan vielä jonkun sydäntulehduksen jos kuumeessa aksailen...

Elina huomasi mun paikoittain käyttävän väärää kättä kääntäessäni Romppua sylkkärin omaisissa käännöksissä, pitää kiinnittää siihen huomiota. Kun alun kierrokset saatin purettua, onnistuimme ainakin kerran saamaan radan läpi nollana, jeij. :D Molemmilla oli hauskaa, se on kai tän harrastuksen idea. Tavallaan haluaisin ilmoittaa sen taas kisoihin, mutten jaksaisi hakea taas hyllyjä...

Ohjaan tänä talvena treeneissä muitakin koiria kuin Romppua. Mulla on sekarotuiset Nuusku ja Balu lainakoirina. Nuusku on oisko 9v. kolmosluokkalainen isovillakoira-vesikoira-mix narttu ja muistuttaa hyvin paljon Saabraa. Hieman hidas mun makuun, mutta teknisesti tosi taitava koira, joten sitä on mukava ohjata. Balu taas on hieman ärhäkkäämpi, nopeampi ja haastavampi medi-2-luokkalainen. Tuntuu, että voisin oppia paljonkin Balua ohjaamalla, sekun on niin erilainen kun Romppu. Siksi olenkin tavallaan iloinen, että pääsen ohjaamaan näitä kahta. :)

maanantai 18. marraskuuta 2013

Uusi alku

Kun entisen blogini serveri lopetti ylläpidon, mietin varmaan kuukauden perustaako uutta blogia vaiko ei. Päädyin kuitenkin tässä koeviikolla kipeänä ollessani välttääkseni kokeisiin lukemista (mikä sinänsä ei ole kai kovin hyvä) alkaa pikkuhiljaa väsäilemään uutta.

Aiempien blogien kanssa en ole ollut kovin aktiivinen, mutta tämän kanssa ajattelin olla. En tiedä lukeeko tätä kukaan, mutta kun selasin itse vanhoja päivityksiä, olin iloinen, että olin pitänyt edes sitä vähää blogia, mitä olin pitänyt. Mutta jotta en nyt jankkaisi täällä ainoastaan ajatuksiani blogistani, päätän mennä suoraan asiaan - koiriin.

Rompun kanssa ollaan yritetty kuumeisesti ihme vimmalla takoa sitä viimeistä nollaa, SERTiä, menolippua kolmosluokkaan agilityn saralla. Kuukauden sisään mahtuu ehkä noin kolmet kisat ja tänä syksynä ollaan kisattu tiheimmin miesmuistiin. Mutta ei, nollaa ei ole herunut. Joukkoon mahtuu vitosia, kymppejä ja jopa hyllytyksiä viimeisille esteille sekä niitä aivan toivottomia sähellysratoja. Olen vakaasti päättänyt aktiivisesti kisata, koluta möllejä ja treenata itsenäisiä keppejä ja kontakteja, kunnes olemme kolmosluokassa. Sitten pidämme ansaitun kisatauon agilitystä.

Toivon mukaan siihen mennessä olisi tokon voittajaluokan liikkeistä loputkin kisakunnossa. Tällä hetkellä niitä on vain pari. Tunnaria en ole edes aloittanut vielä. Taino tavallaan olen, Är osaa hakea yhtä tunnaria ja luovuttaa sen melkein nätisti. Muut liikkeet ovat jo jollakin mallilla, osa jopa melkein semmosia, että kehtaisin väittää että, se osaa ne.

Fellan kanssa oltaisiin niin koekunnossa ja avoimen luokan koe odottaakin meitä muutaman viikon päästä. Nouto sujuu pitkästä aikaa iloisesti ja muutkin asiat tuntuvat loksahtaneen paikoilleen. Vietämme siis itsenäisyyspäivää tottelevaisissa merkeissä, ainakin toivon mukaan (; Olisi hienoa saada sen kanssa talven aikana TK2, niin voisi senkin kanssa alkaa ihmettelemään mikä helvetti tuo voittajaluokka onkaan.

Treeni-intoa ja varsinkin kisaintoa itellä on aivan tolkuttomasti tällä hetkellä. Selailen viikoittain koe- ja kisakalentereita ja mietin mihin seuraavaksi. Tämäkin on mukavaa vaihtelua, aina ei ole jaksanut olla noin aktiivinen. Mieltä lämmitti kovasti, että Romppu valittiin alkuvuoden tokotuloksillaan seuramme, Nu-Pun Koiraklubin vuoden tokokoiraksi. Jeejee. Tuntui hyvältä kuulla että, Fella oli kyseisessä skabassa ollut toinen. Hienoja tokokoiria mulla. Joihin aion panostaa ensi vuonna enemmän, tämä vuosi meni viikkotreenien suhteen hieman ohi ja treenailin paljon yksin, kun suurin osa energiasta meni muiden kouluttamiseen. Ensi vuonna en enää kouluta tokoa, vaikka olikin ihan kivaa, mutta en halua laiminlyödä omien koirien treenaamista muiden kustannuksella.